Oi, mikä hilpeä, ihmeellinen, sydäntä paisuttava päivä! Mutta niin joutuin ei ole koskaan mikään päivä kulunut. Puoli seitsemän sanoi Martin, että meidän oli palattava kaupunkiin, tai myöhästyisin päivällisiltä, ja parin minuutin kuluttua olimme höyryvenheessä, joka oli palannut meitä noutamaan.
Minulla oli ollut niin hauskaa laivassa, että lähetin sille lentomuiskun, kun läksimme liikkeelle, jolloin kannella seisova Siirappi, arvellen sen hänelle aiotuksi, palautti tervehdykseni hellällä mielihyvällä, joka uudelleen houkutteli hurjia naurunpurskahduksia Martinilta ja minulta.
Paluumatkalla Martin jutteli kaiken aikaa eräästä suunnitelmastaan, joka hänellä oli tekeillä. Hän aikoi palata Napaseutuihin pystyttääkseen siellä jonkun koneiston, josta tulisi ihmiskunnalle olemaan suuri hyöty, ja istuessani aivan liki häntä ja katsoessani hänen säihkyviin silmiinsä — ne olivat vielä yhtä siniset kuin sinisin meri — toistin toistamistani: "Kuinka mainiota! Kuinka loistavaa! Miten suurenmoinen työ se on oleva maailmalle!"
"Eikö ole?" sanoi hän, ja hänen silmänsä sädehtivät kuin hänen poikana ollessaan.
Näin kului matkamme, meidän sitä huomaamatta, eikä aikaakaan kun jo taas olimme Westminsterin sillalla, ja silloin vasta johtui mieleeni, etten ollut virkkanut hänelle mitään siitä huolestuttavasta ja vakavasta aineesta, josta olin aikonut puhua.
Lähestyessämme hotelliamme vierivät ohitsemme oven eteen jotenkin silmiinpistävät nelivaljaiset vaunut, joista automobiilihuntuun verhottu nainen huiskutti meille kättään.
Se oli Alma, joka mieheni ja Eastcliffin seurueen kanssa palasi kilpa-ajosta, ja niin pian kuin kohtasimme toisemme katuvieruksella, alkoi hän ihmetellä virkeää ulkonäköäni.
"Sanoinhan kultaseni, että meri-ilma piristäisi sinua!" virkkoi hän, ja sitten hän lisäsi, ettei ollut olemassa sen varmempaa kaunistuskeinoa nuorelle tytölle kuin onni, ja tämä lisäys olisi kylläkin ollut herttainen, jos se vain olisi ollut tarkoitettu herttaisesti.
Ruvettiin keskustelemaan yhteisistä päivällisistä sinä iltana, mutta minä estelin, ja jättäen hyvästi Martinille, joka hellästi likisti kättäni, juoksin yläkertaan hissiä odottamatta, sillä ikävöin päästä omaan huoneeseeni voidakseni yksinäisyydessä kerrata muistissani päivän tapahtumat.
Kamarineitini tuli sisään kerran tai kahdesti ja kertoi niistä suurellisista Derby-päivällisistä, joita pidettiin alhaalla, mutta ne eivät minua vähääkään liikuttaneet, ja kun olin saanut parisen suupalasta niellyksi, kävin levolle — osaksi päästäkseni rauhaan Pricestä, jotta voisin yhä uudelleen muistutella mieleeni kaikkea, mitä oli puhuttu ja tehty laivalla tänä onnellisena päivänä.