"James, minä tahtoisin lähteä kotiin."
"Kotiin? Tarkoitatko… Raa-linnaa?"
"Nii-n."
Hän epäröi, ja minä aloin rukoilla häntä, hartaasti ja innokkaasti, myöntymään pyyntööni.
"Vie minut kotiin, pyydän, rukoilen, vie minut kotiin."
Lopulta hän näytti arvelevan minulla olevan koti-ikävän ja sanoi:
"No niin, tiedät kuinka kammoan tuota Jumalan hylkäämää paikkaa; mutta huvikausi on jo melkein lopussa, ja yhdellä ehdolla kyllä palaan sinne — ettet pane vastaan, jos kutsun muutamia ystäviä hiukan piristämään sitä."
"Se on sinun kotisi", sanoin. "Sinun on lupa tehdä siellä mitä haluat."
"Hyvä on; se on siis päätetty", sanoi hän, nousten pystyyn. "Ja luulenpa ettei sinulle ole vahingoksi, jos pääset vähän rauhaan kaikesta tästä kirkossakäymisestä ja ripittämisestä. Aina papit pahoittavat ihmisten mieliä, silloinkin kun ei heillä ole mitään pahaa tekeillä."
Mieheni oli tuskin lähtenyt, kun Alma tuli huoneeseeni hellän huolehtivana ja maireana.