Automobiilimme pysähtyi jyskyen suuren hallin oven edustalle, missä kaikki palvelijat ja jotkut alustalaisistakin (pitkän herrasmiehen johtamina, joka oli ennen ollut mieheni holhooja ja nyt oli hänen isännöitsijänsä) odottivat saada lausua meille tervetuloa. Lady Margaret Anselm oli myös siellä, yhä vielä itseensä sulkeutuneena ja ylpeänä, vaikka hänen käytöksensä minua kohtaan oli kylläkin suopea.
Mieheni nyökähytti päätään kaikille, pudisti kättä muutamain kanssa, esitti Alman tädilleen "Maryn vanhana koulutoverina", nimitys, jonka huomasin saapuneen tänne jo ennen meitä, ja sitten me astuimme sisään.
Huomasin että linnan sisäpuoli vastasi sen ulkoasua, mitä rappeutumiseen ja huonoon hoitoon tuli. Suuren, neliskulmaisen hallin laudoitetuilla seinillä riippuvat aseet olivat ruosteiset ja ravistuneet. Ikkunaverhot salissa olivat haalistuneet, sohvaa ja jäykkiä tuoleja peittävä sametti oli haalistunut, matot olivat haalistuneet, ja haalistuneet olivat niinikään korko-ompeluiset varjostimet.
Minusta tuntui, kun ei olisi näissä huoneissa asustanut yhtään naista vähintään sataan vuoteen. Ajatukseni lensivät ehdottomasti aikoihin, jolloin tuhlaavat aatelismiehet, etsiessään tällä saarella pakopaikkaa velkojiltaan, kuluttivat päivänsä pelaamalla ja yönsä meluavilla juomingeilla "kaupunkiin" jätettyjen nimettömien kaunottarien maljoja tyhjentäen.
Omat huoneeni, joihin lady Margaret saattoi minut, olivat talon eteläpuolella — jotenkin umpinainen makuuhuone, jonka seiniä verhosi sitsikangas, ja budoaari, johon kuului kivinen parveke. Siitä johtivat portaat puutarhaan, eräälle terassille, josta oli näköala vuorenrotkoon ja meren ulapalle.
Jäätyäni yksikseni riisuin päällysvaatteet yltäni ja seisoin parvekkeella kuuntelemassa veden solinaa rotkossa ja puiden huminaa sen kupeilla, kun äkkiä kuulin automobiilin hälytystä ja jyskettä, ja niin pian kuin se tuli näkyviin, huomasin sen sisältävän Bridget tädin puolikuun muotoisessa päähineessään ja kauniin Betsyn, josta oli sukeutunut entistä ehompi maalaiskaunotar.
Kun läksin alas saliin, kaatoi lady Margaret teetä heille, ja nähdessään minut Bridget täti huudahti:
"No voi sentään, tässähän hän on ilmielävänä!"
"Mutta kuinka kalpeana ja surkeana ja laihana!" virkkoi kaunis Betsy.
"Loruja, tyttö, sehän on kuin olla pitää", sanoi Bridget täti merkitsevästi, ja sitten hän jutteli edelleen sanoen, että hän oli juuri ehdottanut hänen armolleen, että jos minulla alussa olisi ikävä ja jos tuntisin itseni avuttomaksi, niin Betsy kyllä halusta tulisi luokseni vähäksi aikaa.