"Mutta ole varuillasi", virkkoi hän. "En ole kertonut kellekään siitä sopimuksesta, minkä teimme miehesi kanssa — en muille kuin Siunatulle Neitsyellemme vain — eikä sinun pidä pitää sitä pelastuksena avioliitostasi. Eikä ole muutakaan pelastusta, puhukoot maailma ja maailman lapset mitä heitä haluttaa."
"Mutta minä en voi sitä kestää! En voi sitä kestää!" huudahdin.
"Ei! Ei! Älä puhu sellaista, tyttäreni. Ajattele, että tämä on yksi niitä elämän kovia kohtaloita, jotka joutuvat meidän kunkin osalle. Kuinka monen poloisen naisen täytyy kärsiä sairautta ja köyhyyttä, puhumattakaan juoppoudesta ja heidän miestensä kuolemasta! Luuletko että he silti katsovat olevansa oikeutetut jättämään kotinsa — rikkomaan avioliittonsa pyhät valat sen perusteella? Ei, lapseni, ei, etkä sinäkään saa sitä tehdä. Joskus asiat vielä selviävät. Saat nähdä, että niin käy. Ja sillävälin äitisi muiston tähden — tuon siunatun pyhän, jonka Herra jo on tehnyt omakseen…"
"Mitä siis voin tehdä?"
"Rukoile, lapseni, rukoile voimaa kantamaan koettelemuksiasi ja vastustamaan kiusausta. Lue rukousnauhasi Siunatulle Neitsyelle joka aamu, ennenkuin paastosi päättyy. Minäkin teen samoin. Sinä saat nähdä, että tämä tietää vain Jumalan rakkautta sinua kohtaan, ja sinä olet ylistävä hänen pyhää tahtoansa."
Vanhan ystäväni minua täten neuvoessa kuulin mieheni äänen portaissa, äänekkäänä, kovana, kirskuvana, ja ennenkuin olin ennättänyt nousta polvistuvasta asennostani, oli hän kiskaissut oven auki ja astunut huoneeseen.
Hänen kasvonsa olivat kalmankalpeat ja hän näytti mieheltä, joka on kaiken mielenmalttinsa menettänyt.
"Mary", virkkoi hän silmäillen minua polvistuessani kädet ristissä rinnallani isä Danin edessä, "milloin olen antanut sinulle luvan majoittaa katolilaisen papin talooni? Eikö siinä ole kylläksi, että vaimo on katolilainen, pitääkö lisäksi kirkon ja sen pappien tunkeutua kotiini ilman lupaa?"
Minä olin niin huumaantunut tästä vimmastuneesta loukkauksesta, etten ensin voinut mitään virkkaa, mutta isä Dan kiiruhti minua puolustamaan sanoen arvokkaasti ja rauhallisesti, että hänen tulonsa oli ollut aivan odottamaton minulle ja että minä olin pyytänyt häntä jäämään yöksi vain siksi, että hän oli vanha mies, jolla oli pitkä jalkamatka seurakuntaansa.
"Olen hyvin kiitollinen, arvoisa isä", sanoi raivosta tutiseva mieheni, "mutta vaimoni saattaa kyllä vastata puolestaan ilman teidän apuanne, ja neuvoisin teitä pysymään omassa seurakunnassanne eikä pyrkimään tänne toisten ihmisten asioita sotkemaan."