"En ymmärrä, mitä olisi tehtävä — en todella ymmärrä", lohdutin häntä (vaikka itsekin olin lohdutuksen tarpeessa) ja sanoin kyllä itse löytäväni jonkun keinon tehdäkseni mitä hän halusi.
"Löydättekö todella?"
"Kyllä varmaan."
"Ettekä myöskään lähetä häntä luotanne kivistävin sydämin?"
"En, en."
"Tiesin, että sanoisitte noin. Herramme ja hänen pyhä äitinsä siunatkoot teitä."
Hänen silmistään valui runsaita lohduttavia kyyneliä, mutta niiden lomitse pilkisti hymyäkin.
"Ei sen puolesta, että löytyisi maailmassa toista naista, jolle antaisin hänet mieluummin kuin teille, jos asiat olisivat ennallaan. Mutta kaikki on nyt toisin, eikö ole?"
"Niin, kaikki on nyt toisin", vastasin.
"Mutta onko oikein varma, ettette ole suuttunut minun tulostani?"