"Sehän on päivänselvää, eikö olekin?" huudahti hän. "Minä uhmaan kaikkia maailman pappeja, jotka koettavat todistaa sitä vastaan."
"No niin?"
"No niin, etkö huomaa, mihin se johtaa? Sinä olet vapaa — ainakin joka tapauksessa siveellisesti vapaa. Sinä voit tulla minun luokseni. Ja sinun täytyy päälle päätteeksi. En uskalla enää jättää sinua tähän taloon. Minä vien sinut Lontooseen ja turvaan siellä-olosi ja sitten, kun palaan Antarktiksesta…"
Hän hehkui ilosta, mutta kylmä käsi oli äkisti tarttunut minuun, sillä mieleeni muistui kirkonkirouksen kauhut, sellaisina kuin isä Dan oli ne kuvaillut.
"Mutta Martin", sanoin, "hyväksyisikö Kirkko sen?"
"Mitä sillä väliä, hyväksyykö se vai ei? Omatuntomme olisi puhdas.
Tässä ei silloin voisi olla puhetta synnistä, kuten aamulla lausuit."
"Mutta jos jättäisin mieheni, niin en voisi mennä kanssasi naimisiin, voisinko?"
"Kenties et."
"Silloin kai Kirkko sanoisi, että olen syntinen nainen, joka elän syntistä elämää, eikö niin?"
"Mutta ethän sinä silti olisi."