Vähät siitä, että avioliittoni ei ollut ollut mikään avioliitto, — minulla ei ollut oikeutta olla siellä.
Vähät siitä, että minä en itse asiassa ollut mikään kevytmielinen aviovaimo, — minulla ei ollut oikeutta olla siellä.
Sillävälin Price, ainoa todellinen ystäväni Raa-linnassa, tavanmukaisella suorapuheisuudellaan — josta en enää loukkaantunut — tietämättään yhä kovensi kidutustani. Joka ilta hiuksiani kammatessaan soimasi hän käytöstäni Almaa kohtaan, ja eräänä iltana hän virkkoi:
"Enkös jo sanonut, armollinen rouva, että hän pitää teitä silmällä vain? Se pahansisuinen kappale kielii jos jotain hänen armolleen. Hän kirjoittaa joka päivä Lontooseen… Mistäkö sen tiedän? Ooh, en minä suotta alakerrassa pidä silmiäni ja korviani avoinna. Ette te, armollinen rouva, tule yhtä rauhan hetkeä näkemään, ennenkuin ajatte sen ihmisen pois talosta."
Silloin minä epätoivon puuskassa, tuskin tietämättä mitä tein, kätkin kasvot käsiini änkyttäen:
"Ehkäpä olisi minun parasta ajaa itseni ensin ulos talosta."
Hiusteni harjaaminen taukosi samassa, ja seuraavalla hetkellä kuulin
Pricen äänen sanovan kuin pitkän matkan takaa:
"Voi Herrainen aika! Sillä tavallako asiat ovat, armollinen rouva!"
Seitsemäskymmenesviides luku.
Alma piti suurellisesti sanansa.