"Eiköhän olisi parasta kysellä sitä isältä itseltään?"
"Ehkäpä sen tekisin, jos hän olisi saapuvilla, mutta koska hän ei ole, niin kyselen sinulta. Isäsi on merkillinen mies. Ei sitä milloinkaan tiedä mitä mielettömyyksiä hän keksii alkuperäisten vaistojensa tyydyttämiseksi. Mutta hän ei kuluta neljää viittä tuhatta puntaa tyhjän vuoksi. Ei hän oikeastaan mikään hupsu ole."
"Kiitos", sanoin. Se tuli tahtomattanikin, ikäänkuin väkisten.
Mieheni peräytyi pari askelta ja katseli minua. Sitten hänen sisäinen kiukkunsa, joka ei koskaan ollut kovin syvällä, puhkesi esiin.
"Kuulehan, Mary", hän virkkoi. "Minä tulin saamaan selitystä, ja minun on se saatava. Isäsi antakoon tälle jutulle sen kiillon, joka häntä miellyttää, mutta sinä kyllä tiedät, mitä sinusta huhutaan, niin että voimme huoleti puhua suumme puhtaaksi. Onko totta, että isäsi aikoo viettää tämän juhlan koska… no niin, koska hän odottaa perillistä?"
Mieheni ällistykseksi vastasin:
"On."
"Sinä siis myönnät sen todeksi? Silloin ehkä olet hyvä ja sanot minulle miten olet joutunut tähän tilaan?"
Koska tiesin, ettei hän kaivannut minkäänlaisia selityksiä, niin olin vaiti.
"Etkö osaa puhua?" huudahti hän.