Hän viivähti ikäänkuin miettiäkseen, sitten hän teki saman koukeron kuin äskenkin ja kirjoitti tämänkin nimen; sen tehtyään käänsi hän kasvonsa vanhempaa miestä kohti, joka istui hänen takanaan, sanoen äänellä, joka ei ollut tarkoitettu minun kuultavakseni:
"Todella eriskummainen yhteensattuma."
"Eriskummainen todella", lausui vanha mies paljastaen kasvonsa sanomalehden takaa ja katsahtaen minuun silmälasiensa alta.
"Ja nyt", sanoi nuori kirjanpitäjä, "oma nimenne ja tyttönimenne, olkaa hyvä."
"Mary O'Neill."
Nuori kirjanpitäjä katsahti minuun jälleen. Pitelin pienokaista vasemmalla käsivarrellani ja huomasin hänen tarkastavan vihkisormustani.
"Mary Conrad, tyttönimi O'Neill, arvatenkin?" virkkoi hän.
Minä epäröin taas. Vanha kiusaus kuristi uudelleen minua. Mutta irtaannuin kovalla ponnistuksella siitä ja päätin puhua totta (tai mitä luulin todeksi): "Ei, vain Mary O'Neill."
"Ooh", virkahti nuori kirjanpitäjä, ja minusta hänen käytöksensä muuttui heti paikalla.
Seurasi kotvanen äänettömyyttä, jolla aikaa nuori kirjanpitäjä täytti kaavakkeensa ja kirjoitti minulle tulevan lipun.