"Kuulkaapas — oletteko siisti tyttö?" sanoi hän.
Tuskin tietäen, mitä hän tarkoitti, vastasin että otaksuin olevani.
"Otaksutte? Ettekö sitten sitäkään tiedä?"
Silloin minä käsitin mitä hän tarkoitti ja vastasin heikosti: "Kyllä."
Hän katsahti tutkistelevasti silmiini ja sanoi:
"Kyllä sen uskonkin. On niitä sellaisia tyttöjä. Vaikka Jumal'avita, en minä ymmärrä miten he tulevat toimeen."
Minua puistatti ja värisytti, sillä mielestäni näin vilahduksia helvetin lieskoista — sortuneet toiveet, järkkyneen uskon, inhimillisen elämän raastettuna eläimelliseen tilaan ja viimein ihmisen eläimeksi muuttuneena.
Juuri tällä hetkellä pienokainen heräsi ja alkoi uudelleen itkeä. Nainen katseli häntä jälleen samalla silmäyksellä kuin ennenkin — raju välke silmissään.
Sitten hän kumartui puoleeni puhaltaen alkohoolihöyryjä lapsen kasvoihin ja karkealla lihavalla sormellaan kutkutti häntä leuan alle.
Pienokainen lakkasi itkemästä ja alkoi hymyillä. Kun vaimo näki tämän, säteilivät hänen silmänsä kuin päivänpaiste.