"Poloinen pikku pupu! Aivan yksin matkalla Roomaan, niinhän?"
En vieläkään virkkanut mitään. Hänen silmänsä olivat mielestäni kuten
Bridget tädin — kylmät, harmaat, läpitunkevat.
"Niin hiljaisen alistuvainen! Ihanhan sitä ollaan jo kuin pikku nunna! Ja riivatun kaunis nunna hän onkin, se on myönnettävä."
Minä aloin jo tuntea suurta ylenkatsetta häntä kohtaan.
"Mistä olet saanut nuo suuret enkelinsilmät? Ne on varmaankin varastettu joltain Madonnalta, on tottakin."
Mutta minä olin jo selvillä siitä, ettei hänen kanssaan kannattanut puhua, niinpä minä käänsin pois pääni ja rupesin tähystämään merta, kun kuulin hänen sanovan:
"Tottahan annat minulle suukkosen, sievä pikku naikkoseni, annathan?"
"En."
"Ooh, mutta sinun täytyy — mehän olemme sukulaisia, näetkös."
"En tahdo."