Vuotta myöhemmin hän pyysi anteeksi omalla tavallaan. Hän nai toisen kapteenin tyttäristä. Isabel, vanhempi sisaruksista, oli lempeä ja kaunis tyttö, hyvin hento ja arka sekä suloisin alistuessaan, kuten muutamat ylänkömaan yrtit, jotka tuoksuvat suloisimmin, kun niitä poljetaan ja rutistetaan. Nuorempi sisar Bridget oli rivakka, jotenkin jokapäiväinen, ja ylpeä teräväpäisyydestään ja lujatahtoisuudestaan.
Nuoremman sisaren haikeaksi mielipahaksi isäni valitsi vanhemman. Äitini toivomuksia tai mieltä ei tietääkseni ensinkään tiedusteltu. Hänen isänsä ja minun isäni keskustelivat aiotusta avioliitosta kuten kauppa-asiasta ainakin, ja sillä asia oli päätetty. Hääpäivänä isäni suoritti kaksi sangen huomattavaa tekoa. Hän merkitsi nimensä kirkonkirjaan Daniel O'Neillinä erivapautuskirjan nojalla, ja tuodessaan morsiamensa tämän entiseen kotiin hän hinautti tuon jylhän: harmaan talon neliskulmaiseen torniin Yhdysvaltain tähtilipun syntymäsaarensa lippuun kiinnitettynä. Hän oli jutellut vähemmän kuin "Neale lordi", mutta ajatellut ja toiminut enemmän.
Kaksi vuotta kului perillistä syntymättä, eikä isäni yrittänyt salata pettymystään, joka lopulta kohosi melkein suuttumukseksi. Hänen aikansa oli siihen asti kulunut rakennuksen ja maatilan parannuspuuhissa, mutta hänen väsymätön tarmonsa alkoi jo vaatia laajempaa vaikutusalaa. Ellanin saaret olivat silloin vielä perin alkuperäisellä kannalla, ja sen asukkaat, osittain merimiehiä, osittain maamiehiä, olivat yksinkertaista, jumalaapelkäävää väkeä, köyhiä tosin, mutta eivät puutteenalaisia. Mutta isäni päässä liikkui suurellisia suunnitelmia. Tarmollaan ja yritteliäisyydellään hän aikoi loihtia saareen uutta elämää, rakentaa ravintoloita, teattereita, seurain taloja, oluttupia ja tanssisaleja, perustaa kilpakenttiä ja vuorten harjuille nousevia sähköratoja sekä muutenkin kaikin tavoin muuttaa seudun virkistys- ja huvittelupaikaksi Brittein kuningaskunnan väestölle.
"Katsotaanpas eikö tämä vanha saari ala surista", sanoi hän, ja suurin osa naapureita, jotka eivät parempaa halunneet kuin tulla loihtimalla rikkaiksi — asianajajiksi, pankkiireiksi ja saaren virkamiehiksi — avustivat häntä voimainsa takaa hänen uskaliaissa yrityksissään.
Mutta hän oli tuskin päässyt alkuun, kun jotain odottamatonta tapahtui. Vanha Raa-linnan lordi, O'Neillin suvun päämies, joka kerran oli kiroillut isoäidilleni, palasi Ellaniin kuolemaan, oleskeltuaan monta vuotta ulkomailla, missä hän huonolla elämällään oli hankkinut itselleen turmiollisen taudin. Koska hän oli vanhapoika, olisi hänen lähin seuraajansa ja perillisensä ollut kapteeni O'Neill, mutta äidinisäni oli kuollut edellisenä talvena ja kun miesjälkeläistä ei suorassa polvessa ollut olemassa, näytti siltä kuin arvonimi ja perintö (jotka erivapautuksen nojalla saattoivat kuulua lähimmälle miessukulaiselle naispuolisen perillisen kautta) olisivat joutuneet eräälle kaukaiselle sukulaiselle, neliloistavuotiaalle pojalle, joka oli protestantti ja kävi siihen aikaan koulua Etonissa.
Isäni suuri pettymys karmi hänen mieltään nyt enemmän kuin koskaan ennen. Mutta odottamattomat seikat eivät ole harvinaisia, ja eräänä kevätpäivänä ilmoitti sairastavaa äitiäni katsomaan kutsuttu tohtori Conrad, että äitini oli raskaana.
Isäni riemastus oli rajaton, vaikka hänen onnellisuuttaan vähensi alussa pelko, ettei tulossa oleva lapsi olisikaan poika. Mutta vähän ajan kuluttua tämäkin vaara häipyi hänen mielestään, eikä aikaakaan, kun hänen turhamaisuutensa ja kukistumaton tahtonsa niin kokonaan valtasivat hänen terveen järkensä ja arvostelukykynsä, että hän alkoi puhella syntymättömästä pojastaan, ikäänkuin olisi poikalapsen syntymä ollut jo ennakolta päätetty tapahtuma. Menipä hän toisinaan niinkin pitkälle, että jutteli äitini, tohtori Conradin ja ennen kaikkea isä Danin kanssa poikansa nimestä. Se oli oleva Hugh, sillä O'Neillin suvun päämiehet olivat olleet tämännimellisiä halki vuosisatojen jo hämärässä muinaisuudessa, jolloin, niin otaksuttiin, he olivat olleet Ellanin kuninkaina.
Äitinikään ei ollut vähemmän onnellinen. Hän ei enää tuntenut syynalaisuutta, ja vaikkakin hänet alussa riitti onnelliseksi tekemään jo yksin se tieto, että häntä odotti kaikista inhimillisistä iloista suloisin, äidiksi tulemisen ilo, niin antautui hänkin lopulta siihen toivoon, että hänen lapsensa on poika. Kaiketi siihen oli syynä pelkästään into alistua miehensä toivomuksiin ja tahtoon ja toteuttaa hänen kiihkeä odotuksensa. Tai ehkäpä hänellä oli toinenkin syy, salainen syy, joka johtui siitä, että hän naisena tunsi itsensä heikoksi ja araksi, ehkäpä hän mietti sitä, että hänen odotettu poikansa oli tuleva vahvaksi, uljaaksi ja vapaaksi.
Kaikki kävi hyvin syksyn loppuun asti, mutta silloin saapui Raa-linnasta hälyyttäviä uutisia. Vanhan lordin sairaus oli saanut pahan käänteen, ja hänen tilansa huononi äkisti. Tohtori Conradilta tiedusteltiin asiaa, ja hän sanoi mielipiteensä olevan, ettei sairas voisi elää vuoden loppuun asti. Isäni joutui tästä kuumeentapaiseen levottomuuteen. Hän noudatti luokseen asianajajan ja neuvotteli sekä hänen että isä Danin kanssa.
"Jotain tässä on puuhattava", sanoi hän, ja kun hänelle selvisi, että hänen korkealle lentävät toiveensa hupenisivat tyhjiin, ellei (mainitun ikivanhan perintösäädöksen nojalla) hänen lapsensa syntyisi ennen vanhan lordin kuolemaa, alkoi hänen kärsimättömyytensä muuttua kuluttavaksi tuleksi.