"No, onkos kuultu kummempaa!" huudahti Alma ja muistan olleeni hyvin tyytyväinen itseeni tämän keskustelun aikana, sillä huoneeseen tulvivassa kuutamossa saatoin nähdä Alman silmäin säihkyvän.
Seuraavana iltana vuodekeskustelumme alkoivat uudelleen. Alma jutteli meille loma-ajastaan, jonka hän oli viettänyt St. Moritzissa syvän lumen ja jäiden keskellä, luistellen, mäkeä laskien ja ennen kaikkea hajasäärin ratsastaen ja vetäen suksilla olevaa miestä jäljestänsä.
"Kyllä oli hauskaa", sanoi hän. Ja hauskinta oli ollut iltasin, kun tanssittiin ja pidettiin pukutanssiaisia, joissa oli hienoja ihmisiä Europan kaikista maista ja miehiä, jotka tiesivät miten kohdella tyttöjä, jos sattuivat olemaan kauniita ja perijättäriä.
Alma oli puhellut niin innokkaasti ja tytöt olivat kuunnelleet niin hartaasti, ettei kukaan ollut huomannut sisar Angelan palanneen huoneeseen, ennenkuin hän astui luoksemme sanoen:
"Alma Lier, minua hävettää sinun puolestasi. Mene takaisin omaan sänkyysi, neitiseni, ja heti paikalla."
Muut tytöt ryömivät paikoilleen, ja minä kätkin puoleksi kasvoni sänkyvaatteisiin, mutta Alma asettui seisomaan sisar Angelan eteen ja tokaisi vastaan:
"Menkää itse sänkyynne, älkääkä puhutelko minua tuolla tapaa tai saatte maksaa pöyhkeytenne."
"Maksaa? Pöyhkeyteni? Sinä julkea olento, sinä tärvelet koko koulun ja olet sille vain häpeäksi. Minä olen jo kerran uhannut kertoa arvoisalle äidille, minkälainen olet, ja nyt minua täydellä todella haluttaa se tehdä."
"Tehdä se. Saadaanpa nähdä uskallatteko. Tehkää se tänä iltana, niin huomenaamuna minä teen jotain."
"Mitä sinä muka teet, sinä hävytön letukka?" sanoi sisar Angela, mutta näin hänen huultensa vavahtavan.