"Rakas äitisi on mennyt Jumalan luo."
Minä rupesin itkemään, mutta hän vaiensi minut ja sanoi:
"Älä kutsu häntä takaisin. Hän on matkalla Jumalan ihanaan paratiisiin kaikkien kärsimystensä jäljestä. Salli hänen lähteä!"
Ja niin minä kadotin hänet, äitini, pyhimykseni, enkelini!
Oli pääsiäisaatto ja kirkonkellot soivat Gloriaa.
Kahdeksastoista luku.
Äitini kuoleman jälkeen ei isäni talossa ollut enää tilaa minulle.
Kaunis Betsy (jota nyt sanottiin Betsy neidiksi ja joka rohkeammin kuin koskaan ennen esiintyi perheen tyttärenä) oleskeli puolen päivää kotiopettajattaren kanssa, joka oli palkattu häntä opettamaan, ja loput päivää hän ajeli ympäri pitäjää hienosti puettuna ja kyläili seudun vallasväen luona.
Nessy MacLeod, jota sanottiin nuoreksi emännäksi, oli tullut isäni sihteeriksi ja vietti suurimman osan aikaansa hänen yksityisessä työhuoneessaan, etuoikeus, joka pöyhistytti hänen ylpeyttänsä sievistämättä hänen käytöstään.
Martin Conradia en nähnyt, sillä palkinnoksi edistymisestään koulussa hän oli saanut luvan viettää pääsiäislomansa Lontoossa nähdäkseen Nansenin Fram-laivan, joka juuri silloin oli tullut Thamesiin.