Ensin isästäni — että suurista yrityksistään hän oli jo pannut täytäntöön monta, oli elvyttänyt laivakulkua, perustanut sähkörautateitä, kapakoita ja tanssisaleja, jotka olivat hankkineet Ellaniin kymmeniä tuhansia vieraita ja miljoonia rahassa, vaikka kiltti isä Dan epäili suuresti, oliko tällaisesta vierastulvasta mitään hyvää, ja murehti sitä tapainturmelusta, joka oli seurannut rikkaudenhimoa.
Sitten Bridget tädistä — että hän kasvatti tytärtään maallisen turhuuden hengessä ja hyväili povellaan käärmettä (tarkoittaen Nessy MacLeodia), joka kerran vielä on myrkyttävä hänen sydämensä.
Sitten Tommy toverista — että hän lähetti nöyrät terveisensä "pikku missille", mutta arveli olevan parasta, että hän pysyi luostarissa turvassa isolta emännältä, joka oli käynyt niin pöyhkeäksi ja hienoksi, ettei saanut kissaakaan enää hänen huultensa sanoa Tomiksi, sillä sen piti olla Thomas.
Sitten Martin Conradista — että hän oli yliopistossa ja "luki tohtoriksi", mutta hänen sydämensä oli yhä Pohjoisnavalla ja hän kaipasi päästä halkomaan kesyttömiä aaltoja.
Ja lopuksi nuoresta lordi Raasta — että se mies näytti olevan pirun kourissa, sillä jouduttuaan pois Oxfordista hän oli tuhlannut omaisuutensa paheelliseen elämään Lontoossa, ja hänen holhoojansa oli kuultu sanovan, että ellei hän saisi rikasta vaimoa, joutuisivat hänen tiluksensa vasaran alle.
Tämäntapaisia olivat uutiset, joita kuuden vuoden aikana saapui minulle luostariin. Mutta vaikkakin isä Danin kirjeet olivat tervetulleet, niin niissä kuvattu elämä alkoi käydä minulle jotenkin yhdentekeväksi, sillä aikaa myöten häipyi ulkomaailma yhä kauemmaksi minusta, ja minä syvennyin yhä hartaammin uskonnollisiin tehtäviin.
Paljon aikaa kulutin uskonnollisten kirjain lukemiseen — luin pyhän Teresan elämäkertaa, pyhän Franciskus Salesilaisen mietelmiä ja ennen kaikkea pyhimyksemme Margaret Maryn kirjeitä ja rukouksia; hänen rakkautensa Pyhään Sydämeen oli kuin leimuava tulisoihtu kiihtyneelle mielelleni.
Loppujen lopuksi tuli, että itsekin tahdoin ruveta nunnaksi. Tästä toivomuksesta en puhunut kenellekään mitään, en edes arvoisalle äidille, mutta päivä päivältä päätökseni vahvistui.
Olin vasta täyttänyt yhdeksäntoista vuotta, kun toivoni tulla nunnaksi kohosi huippuunsa ja samassa sai kuoliniskun.
Mildred Bankes, joka oli palannut Roomaan ja elänyt noviisina Köyhien Pikku Sisarten parissa, oli vihittävä nunnaksi, ja arvoisa äiti vei minut katsomaan toimitusta.