Kun Arthur kuningas saapui, niin torvensoittajat puhalsivat turnajaiset alkaneiksi, ja silloin nousi ankara ottelu. Carados kuningas tjostasi Pohjois-Walesin kuninkaan kanssa ja suistui tantereeseen, ja sen jälkeen heti joukko toisia Arthur kuninkaan ritareita syöksyi taisteluun ja löi takaisin Pohjois-Walesin kuninkaan ritarit. Silloin Tristram herra karautti kentälle ja alkoi taistella niin äärettömällä vimmalla, ettei kukaan voinut häntä vastustaa, ja sillä tapaa hän taisteli ison aikaa. Mutta viimein Tristram joutui keskelle Ban kuninkaan joukkoa, ja häntä alkoi ahdistaa Bors herra, Blamor herra ja Ector herra ja moni muu ritari. Tristram herra iski oikealle ja iski vasemmalle, niin että lordit ja ladyt puhuivat hänen urhoteoistaan. Mutta lopulta hänen olisi käynyt huonosti, jollei "Sadan ritarin" kuningas olisi saapunut seuralaisineen ja pelastanut Tristram herran ja vienyt hänet pois niiden ritarien keskeltä, jotka kantoivat Cornwallin kilpiä.
Senjälkeen Tristram herra näki toisen joukon, noin neljänkymmenen ritarin suuruisen, ja Kay herra, Arthur kuninkaan hovimestari, oli niiden johtajana. Tristram herra karautti niitä vastaan ja työnsi Kay herran alas ratsun selästä, ja niin hän temmelsi noiden ritarien keskellä kuin vinttikoira kaniiniparvessa.
Sillävälin Lancelot herra näki erään ritarin, joka oli saanut vaikean haavan päähänsä. Hän kysyi häneltä, kuka sen oli tehnyt.
"Herra", ritari sanoi, "sen teki eräs ritari, joka kantaa mustaa kilpeä. Kirottu olkoon se hetki, jolloin hänet kohtasin, sillä hän on itse piru, eikä ihminen."
Lancelot herra jätti hänet, ja toivoen tapaavansa Tristram herran hän ratsasti pitkin kenttää hakien häntä miekka paljastettuna kädessään; viimein hän huomasikin hänet, ja näki kuinka hän ryntäsi sinne ja tänne, ja melkein jokaisella iskulla Tristram herra työnsi ritarin maahan.
"Oh armahtakaa", sanoi Arthur kuningas, "siitä asti kuin kannan aseita, en ole vielä ikinä nähnyt kenenkään ritarin tuollaisia ihmeteltäviä tekoja tekevän."
"Ja jos minä ryntäisin tuon ritarin kimppuun", Lancelot herra sanoi itsekseen, "niin minä saattaisin itseni häpeään." Ja niin sanoen hän pisti miekkansa tuppeen.
"Sadan ritarin" kuningas joukkoineen ja vielä sata Pohjois-Walesin miestä hyökkäsi nyt niiden kahdenkymmenen ritarin kimppuun, jotka olivat Lancelot herran heimoa, ja nuo kaksikymmentä ritaria pysyivät koko ajan yhdessä eikä kukaan tahtonut jättää toista vaaralle alttiiksi. Kun Tristram herra näki noiden kahdenkymmenen ritarin jalouden, niin hän ihmetteli heidän uljuuttaan, sillä hän näki heidän olennostaan ja käytöksestään, että he ennemmin kaatuisivat viimeiseen mieheen, kuin peräytyisivät taistelusta.
"Mahtaapa se olla uljas ja täynnä miehuullisuutta, jolla on noin jaloja ritareita sukulaisinaan", Tristram herra sanoi, "ja varmaankin on se jalo mies, joka on heidän johtajansa ja päämiehensä!" Tällä hän tarkoitti Järven Lancelotia.
Kun Tristram herra oli katsellut heitä pitkän aikaa, niin hänen mielestään oli suuri häpeä että kaksi sataa ritaria hakkasi kahtakymmentä, ja niin hän ratsasti Pohjois-Walesin kuninkaan luo ja sanoi: