Muutamat osat Walesia vastustivat häntä vielä, mutta aikanansa hän voitti ne kaikki, niinkuin hän oli voittanut muutkin, jalolla miehuudellaan ja Pyöreän pöydän ritarien uljuudella.
Sitten Arthur kuningas meni Walesiin ja kuulutti suuren juhlan helluntaiksi sen jälkeen kun hänet oli kruunattu Carleonin kaupungissa. Siihen juhlaan tuli monta rikasta ja mahtavaa kuningasta suurine ritariseurueineen. Arthur iloitsi heidän tulostaan, sillä hän luuli, että kuninkaat ja ritarit olivat tulleet ystävyydessä ja kunnioittaakseen häntä hänen juhlassaan, ja sentähden hän iloitsi suuresti ja lähetti heille runsaita lahjoja.
Mutta kuninkaat eivät tahtoneet ottaa niitä vastaan, vaan pieksivät häpeällisesti lähettiläitä ja sanoivat, ett'ei heitä haluttanut ottaa vastaan lahjoja parrattomalta pojalta, joka vielä lisäksi oli alhaista sukua. He lähettivät hänelle sanan, ett'eivät he huoli hänen lahjoistansa, mutta että he tulevat ja antavat hänelle lahjoja terävällä miekalla niskan ja hartioitten väliin. Sen vuoksi he olivat sinne saapuneet, sillä häpeällistä oli heidän sallia tuollaisen pojan hallita niin jaloa valtakuntaa.
Kun sanansaattajat olivat tuoneet tämän vastauksen Arthur kuninkaalle, niin parooniensa neuvosta hän sulkeutui viidensadan urhean miehen kanssa lujaan linnaan. Ja kaikki kuninkaat alkoivat piirittää häntä, mutta Arthur kuninkaalla oli yllinkyllin ruokavaroja.
Ennenkuin kaksi viikkoa oli kulunut, niin Merlin, tuo suuri tietäjä, tuli Carleonin kaupunkiin. Kuninkaat ihastuivat suuresti, kun hänen näkivät, ja kysyivät häneltä:
"Minkä tähden tuo Arthur poika on tehty meidän kuninkaaksemme?"
"Herrat", Merlin sanoi, "hän on tehty kuninkaaksemme sentähden, että hän on kuningas Uther Pendragonin poika. Ja sanokoon 'ei' kuka hyvänsä, niin Arthur on sittenkin oleva kuningas ja voittava kaikki vihollisensa, ja ennenkuin hän kuolee, niin hän on kauan aikaa ollut koko Englannin kuninkaana ja hallinnut Walesia, Irlantia ja Skotlantia ja useampaa valtakuntaa, kuin minä nyt tahdon mainita."
Muutamat kuninkaista ihmettelivät Merlinin sanoja ja uskoivat, että niin kävisi kuin hän sanoi; ja muutamat, kuten Orkneyn kuningas Lot, nauroivat hänelle, ja toiset taas kutsuivat häntä velhoksi. Mutta he kaikki olivat sitä mieltä, että Arthur kuninkaan pitäisi tulla keskustelemaan heidän kanssaan, ja he vakuuttivat, että hän saisi turvallisesti tulla ja mennä.
Niin Merlin meni Arthur kuninkaan luo ja kertoi hänelle mitä hän oli tehnyt ja sanoi, ett'ei hänen pitäisi pelätä, vaan tulla rohkeasti ja puhua heidän kanssaan.
"Älkää heitä säästäkö", hän sanoi, "vaan vastatkaa heille niinkuin heidän kuninkaansa ja päämiehensä tulee, sillä te olette voittava heidät kaikki, joko he sitten tahtovat taikka eivät."