Kun ateria oli syöty ja Arthur kuningas ja kaikki muut ritarit nousseet pöydästä, niin kuningas meni Vaarallisen istuimen luo ja nosti peitteen ja näki siinä Galahadin nimen. Hän näytti sitä Galahad herralle ja sanoi:
"Jalo orpana, nyt on joukossamme Galahad herra, joka on tuottava kunniaa meille kaikille; ja totisesti hän on saavuttava Pyhän Graalin, niinkuin Lancelot herra on meille sanonut."
Sitten Arthur kuningas meni Galahadin luo ja sanoi: "Herra te olette tervetullut, sillä te olette saava monta uljasta ritaria lähtemään Pyhän Graalin etsintään, ja te olette tekevä sen mitä ei yksikään ritari ole voinut." Sitten kuningas otti häntä kädestä ja astui alas palatsin portaita näyttääkseen Galahadille joessa uiskentelevan kiven.
Kun Guinevere kuningatar sen kuuli, niin hän tuli perässä useiden ladyjen kanssa ja näytti heille kiven, joka kellui vedessä.
"Tässä näette niin suuren kumman, etten koskaan ole nähnyt vertaa", Arthur kuningas sanoi Galahadille, "oikein hyvät ritarit ovat koettaneet vetää miekkaa kivestä, vaan se ei ole heille onnistunut."
"Herra", Galahad sanoi, "se ei ole mikään ihme, sillä tämä miekka ei ole heidän, vaan minun, ja kun varmasti tiesin tämän miekan minua odottavan, en tuonut mitään mukanani; sillä tässä minun sivullani riippuu huotra." Hän laski kätensä miekalle ja vähällä vaivaa hän sen veti kivestä ja pisti huotraan. "Nyt se on tekevä parempia tekoja, kuin ennen."
"Jumala lähettää teille kilvenkin", kuningas sanoi.
"Nyt minulla on se miekka, jota kerran kantoi uljas ritari, Balin Raju", Galahad sanoi, "ja hän oli ylen taitava mies. Tällä miekalla hän surmasi veljensä Balanin, jota hän ei tuntenut, ja se oli kovin surkeata, sillä Balan oli hyvä ritari; ja kumpikin he surmasivat toisensa, tietämättä että olivat veljiä, sen tuskia tuottavan haavan vuoksi, jonka Balan iski minun isoisääni Pelles kuninkaaseen, joka ei ole vieläkään parantunut eikä paranekaan, ennenkuin minä hänet parannan."
Sillä hetkellä kuningas ja kaikki ritarit näkivät naisen, joka valkoisen hevosen selässä ratsastaen tuli pitkin joen vartta heitä kohden. Nainen tervehti kuningasta ja kuningatarta ja kysyi, oliko Lancelot herra heidän joukossaan. Hän vastasi itse: "Täällä olen, jalo neito."
Silloin nainen sanoi itkien: