Samassa sairas ritari nousi ja kohotti molemmat kätensä ja rukoili Jumalaa ja polvistuen hän suuteli pyhää astiaa ja hetikohta hän parani.
"Herra Jumala, minä kiitän sinua, sillä minä olen parantunut tästä sairaudesta", hän virkkoi.
Ja kun Pyhä Graal oli ollut ulkona pitkän aikaa, se meni taas kappeliin kynttilänjalkoineen ja kynttilöineen, niin ettei Lancelot herra tietänyt, minne se joutui. Sillä hän oli oman synnillisyytensä tunnon painama, eikä hänellä ollut voimaa nousta seuratakseen pyhää astiaa.
Silloin sairas ritari nousi ja suuteli ristiä ja asemies toi hänelle hänen varuksensa ja kysyi, kuinka herransa jaksoi.
"Totisesti, Jumalan kiitos, oikein hyvin", tämä vastasi, "pyhä astia paransi minut. Mutta minä ihmettelen suuresti tuota nukkuvaa ritaria, jolla ei ollut voimaa herätä, kun tämä pyhä astia tänne tuotiin."
"Uskallanpa varmasti vakuuttaa", virkkoi asemies, "että hänessä asuu jokin kuoleman synti, jota hän ei koskaan ole katunut."
"Kautta kunniani", ritari virkkoi, "ken hän lieneekin, onneton hän on; minusta näyttää, että hän on Pyöreän pöydän ritareita, jotka ovat lähteneet Pyhän Graalin etsintään."
"Herra", virkkoi asemies, "kas tässä ovat kaikki teidän aseenne paitsi kypäriänne ja miekkaanne, ja senvuoksi te minun mielestäni voisitte nyt ottaa tuon ritarin kypärin ja miekan."
Niin ritari teki sen; ja kun hän oli täysissä aseissa, niin hän otti myös Lancelot herran ratsun, sillä se oli parempi kuin hänen omansa. Ja niin hän ja hänen seuralaisensa lähtivät ristiltä.
Lancelot herran katumus.