Ja samalla Lancelot herra suuteli kuningatarta, ja sitten hän sanoi julkisesti:
"Nyt tulkoon tälle paikalle jokainen, joka uskaltaa sanoa, ettei kuningatar ole ollut uskollinen minun herralleni Arthurille! Saammepa nähdä, kuka tahtoo puhua, jos uskaltaa puhua!"
Sen sanottuaan hän vei kuningattaren kuninkaan luo ja sitten Lancelot herra otti hyvästit ja lähti. Eikä ollut kuningasta, herttuaa eikä kreiviä, ei paroonia eikä ritaria, ei ladyä taikka vallasnaista, joka ei olisi valittanut, vaan kaikki he itkivät ikäänkuin olisivat olleet pois suunniltansa. Ja kun jalo Lancelot herra otti ratsunsa ja ratsasti pois Carlislesta, niin itkettiin ja nyyhkytettiin pelkästä surusta hänen lähtiessään. Niin hän suuntasi kulkunsa Ilojen puisto nimiseen linnaansa, ja sen perästä hän nimitti sitä aina Surujen puistoksi.
Ja niin lähti Lancelot herra Arthur kuninkaan hovista ainiaaksi.
Kun Lancelot herra tuli Ilojen puistoon, niin hän kutsui kokoon ritarijoukkonsa ja kysyi heiltä, mitä he tahtoivat tehdä. He vastasivat kaikki yhteen ääneen, että he tahtoivat tehdä, mitä hän teki.
"Jalot kumppanit", Lancelot herra virkkoi, "minun täytyy lähteä tästä kaikkein jaloimmasta valtakunnasta, ja suuresti minua surettaa, että minun nyt täytyy lähteä, sillä minä en lähde kunnialla. Sillä karkoitettu mies ei koskaan lähde kunnialla mistään valtakunnasta, ja se on minun suruni syy, sillä alati minä pelkään että minusta kirjoitetaan aikakirjoihin, että minut karkoitettiin tästä maasta."
Silloin puhui moni jalo ritari ja sanoi:
"Herra, jos teitä haluttaa oleskella tässä maassa, niin me emme teitä jätä, ja jos te ette näe hyväksi täällä oleskella, niin ei yksikään täällä olevista kunnon ritareista ole teitä jättävä. Koska me halusta otimme osaa teidän kärsimyksiinne ja vastuksiinne tässä valtakunnassa, niin tietäkää, että me samoin menemme halusta teidän kerallanne muihinkin maihin ja teemme siellä sellaisia tekoja kuin te."
"Jalot herrat", Lancelot virkkoi, "ymmärrän teidät hyvin ja kiitän teitä, niinkuin voin. Ja teidän tulee tietää, että kaiken sen elannon, minkä minä olen perinyt, sen minä luovutan teille tällä tapaa — minä tahdon nimittäin jakaa kaikki elantoni ja maani vapaaehtoisesti teidän keskenne, ja minä itse tahdon omistaa yhtä vähän kuin kukaan teistä; ja minä uskon ja luotan, että Jumala antaa teidän tulla toimeen minun maillani, niin hyvin kuin koskaan ketkään ritarit ovat toimeen tulleet."
Silloin puhuivat kaikki ritarit yhdellä haavaa: "Häpeä sille, joka teidät jättää! Sillä me käsitämme kaikki, että nyt ei tässä valtakunnassa ole rauhaa oleva, vaan alinomaa riitaa ja taistelua, nyt kun Pyöreän pöydän veljeskunta on hajonnut. Sillä Pyöreän pöydän jalo veljeskunta tuki Arthur kuningasta ja heidän uljuutensa kautta kuningas ja koko hänen valtakuntansa oli levossa ja rauhassa. Ja suureksi osaksi, sen sanoi jokainen, se tapahtui teidän jaloutenne vuoksi."