"Voi sinua epärehellinen petturi!" Arthur kuningas huusi, "kahdesti olet sinä minun pettänyt. Kukapa olisi luullut että sinä, joka olet ollut minulle niin rakas ja kallis, sinä, jota on nimitetty jaloksi ritariksi, minut miekan kalliiden koristuksien tähden pettäisit! Mutta mene nyt nopeasti takaisin, sillä sinun pitkä viivyttelysi saattaa minun henkeni suureen vaaraan."
Silloin Bedivere herra lähti ja nouti miekan ja vei sen rannalle ja sitoi miekan hihnan kahvan ympärille ja heitti miekan niin kauas veteen kuin saattoi. Silloin tuli käsivarsi ja käsi veden yläpuolelle ja tarttui siihen ja pudisteli sitä kolmasti ja heilahutti sitä ja sitten käsi ja miekka katosi veteen. Niin Bedivere herra tuli takaisin kuninkaan luokse ja kertoi hänelle mitä hän oli nähnyt.
"Voi", kuningas virkkoi, "auta minua täältä, sillä liian kauan pelkään jo viipyneeni."
Silloin Bedivere herra otti Arthur kuninkaan selkäänsä ja kantoi hänet meren rannalle. Ja kun he saapuivat sinne, niin laiva ajautui aivan kiinni rantaan, ja siinä oli monta kaunista ladyä; heillä oli kaikilla mustat huput päässään, ja he itkivät ja huusivat, kun näkivät Arthur kuninkaan.
"Aseta minut nyt laivaan", kuningas sanoi, ja Bedivere herra teki niin hellävaroen.
Ja siellä kolme kuningatarta otti hänet vastaan, suuresti valitellen, ja niin he laskivat hänet alas, ja Arthur kuningas kallisti päänsä yhden kuningattaren helmaan.
"Oi kallis veli", tämä virkkoi, "miksi te olette viipynyt niin kauan poissa minun luotani?"
Sillä tapaa he sitten soutivat pois rannalta, ja Bedivere herra katseli kuinka he menivät hänen luotaan.
"Oi, herrani ja kuninkaani Arthur", hän huusi, "kuinka minun nyt käy, kun te lähdette luotani ja jätätte minut tänne yksin vihollisteni joukkoon?"
"Älä sure", kuningas virkkoi, "ja tee mitä parhaaksi näet, sillä minusta ei sinulla enää ole apua eikä turvaa. Sillä minä menen Avilionin laaksoon parantuakseni vaikeasta haavastani. Ja jollet sinä enää saa kuulla minusta, niin rukoile minun sieluni puolesta."