"Voi Merlin", Arthur virkkoi, "täällä sinä olisit joutunut surmasi suuhun kaikesta oveluudestasi huolimatta, jollen minä olisi tullut!"
"Enpä suinkaan", Merlin virkkoi, "sillä minä olisin voinut pelastaa itseni, jos olisin tahtonut. Mutta sinä olet lähempänä kuolemaasi kuin minä, sillä sinä olet menossa kuolemaasi kohden, joll'ei Jumala sinua varjele."
Siten pakinoiden he kulkivat ja tulivat lähteelle, jonka partaalla tuo komea teltta seisoi. Ja Arthur kuningas näki että siellä istui asestettu ritari tuolilla.
"Herra ritari", Arthur virkkoi, "minkä vuoksi sinä oleskelet täällä, niin ett'ei yksikään ritari saata kulkea tätä tietä taistelematta sinun kanssasi? Minä neuvon sinua luopumaan tästä tavasta."
"Tätä tapaa minä olen käyttänyt", Pellinore sanoi, "ja tahdon sitä käyttää, kieltäköön kuka tahansa. Ja jos jotakuta suututtaa minun tapani, niin parantakoon sen kuka tahtoo."
"Minä tahdon parantaa sen", virkkoi Arthur.
"Se ei onnistu", sanoi Pellinore.
Ja hän nousi nopeasti ratsulleen, asetti paikoilleen kypärinsä ja otti peitsensä. He törmäsivät niin rajusti toinen toisensa kilpiä vastaan, että heidän peitsensä katkesivat. Silloin Arthur paljasti äkkiä miekkansa.
"Antakaahan olla", ritari virkkoi, "kauniimpaa on meidän molempien rynnistää vielä kerran terävillä peitsillä toisiamme vastaan."
"Niinpä niinkin", vastasi Arthur, "jos minulla olisi enemmän peitsiä."