"Ei ole väliä", Merlin sanoi, "tässä on lähellä miekka, joka tulee teidän omaksenne, jos minä vain sen saan käsiini."
Niin he ratsastivat kunnes saapuivat eräälle järvelle, joka oli leveä ja kirkasvetinen. Ja järven keskellä Arthur näki valkoiseen samettiin verhotun käsivarren, joka piti kaunista miekkaa kädessään.
"Katsokaa", Merlin sanoi, "tuolla on miekka, josta minä puhuin."
Silloin he näkivät neidon soutavan järven poikki.
"Mikä neito tuo on?" kysyi Arthur.
"Se on Järven neito", Merlin sanoi, "ja tuossa järvessä on kallio ja sen sisässä on ihanin asunto kuin olla saattaa maan päällä ja se on koristettu kalleilla koristuksilla. Tuo neito tulee kohta luoksenne, puhukaa silloin hänelle kauniisti, niin että hän antaa teille tuon miekan."
Silloin juuri neito tuli Arthurin luo ja tervehti häntä, ja Arthur vastasi neidon tervehdykseen.
"Neito", Arthur sanoi, "mitä miekkaa tuo käsivarsi tuolla kannattelee veden päällä? Soisinpa että se olisi minun, sillä minulla ei ole miekkaa."
"Arthur herra kuningas", sanoi neito, "se miekka on minun; sen nimi on Excalibur, joka merkitsee niin paljo kuin 'Leikkaa terästä'. Jos lupaatte antaa minulle lahjan, kun sitä teiltä pyydän, niin saatte tuon miekan."
"Kautta kunniani", sanoi Arthur, "saatte minkä lahjan vain tahdotte."