Tämän vannoivat kaikki Pyöreän pöydän ritarit, sekä nuoret että vanhat. Ja joka vuosi he uudistivat valansa korkeana helluntaijuhlana.
Taikalaivan ihmeellinen seikkailu.
Eräänä päivänä tapahtui, että Arthur oli metsästämässä useiden ritariensa kanssa suuressa metsässä. Kuningas itse, Gaulin Accolon ja Uriens kuningas, Morgan le Fayn puoliso, ajoivat takaa komeata hirveä ja heidän ratsunsa olivat niin nopsat että he tovin perästä olivat kymmenen penikulmaa edellä kumppaneistaan. Ankarasta ajosta nääntyneinä heidän ratsunsa viimein vaipuivat maahan, mutta yhä he näkivät edessään hirven, joka näytti aivan uupuneelta.
"Mitä nyt teemme?", Arthur kuningas sanoi, "me olemme aika pulassa."
"Käykäämme jalkaisin", sanoi Uriens kuningas, "kunnes kohtaamme jonkin asumuksen."
Silloin he näkivät hirven makaavan leveän järven rannalla ja koirat olivat sen saavuttaneet, ja Arthur kuningas puhalsi torvellaan merkin että otus oli kaatunut.
Sitten hän katseli ympärilleen ja näki edessään järvellä pienen laivan, joka oli aina veden rajaan asti verhottuna silkillä. Ja laiva tuli suoraan heitä kohden ja laski rannan hietikolle. Arthur kuningas meni rantaan ja kurkisti laivaan, mutta ei nähnyt siinä ainoatakaan maallista olentoa.
"Tulkaa", sanoi Arthur kuningas, "menkäämme katsomaan, mitä tuossa laivassa oikein on."
Niin he kaikki kolme astuivat laivaan ja näkivät että se oli runsaasti koristettu silkkikankaalla. Mutta sitten kaikki pimeni ja he näkivät yht'äkkiä ympärillään laivan kaikilla kulmilla satoja soihtuja, jotka valaisivat kirkkaasti. Ja samassa ilmestyi kaksitoista ihanaa impeä, jotka tervehtivät polviaan notkistaen Arthur kuningasta ja kutsuivat häntä nimeltään ja sanoivat että hän oli sangen tervetullut, ja että he kestitsisivät häntä miten parhaiten taitaisivat. Kuningas kiitti heitä kohteliaasti.
Neidot veivät kuninkaan ja hänen molemmat toverinsa kauniiseen huoneesen, jossa oli pöytä runsaasti katettuna kaikilla hyvillä tavaroilla; ja siellä heille tarjottiin kaikellaisia viinejä ja ruokia, mitä he vain saattoivat ajatella, ja se ihmetytti suuresti kuningasta, sillä hän ei ollut koskaan eläessään syönyt parempaa ateriaa.