"En, herra, en tällä kertaa", neito virkkoi, "vaan Kristus teitä varjelkoon, minne ikinä menettekin! Sillä kohteliain ritari te olette ja lempein ja ystävällisin kaikkia ladyjä ja aatelisnaisia kohtaan kaikista ritareista maan päällä."
Ja niin neito ja Lancelot herra erosivat.
Sitten Lancelot herra ratsasti pitkin synkkää metsää kaksi päivää ja enemmänkin, ja kova oli hänen leposijansa. Kolmantena päivänä hän ratsasti pitkän sillan yli, ja silloin äkkiä hänen päälleen karkasi kauheannäköinen moukka, joka iski hänen ratsuaan turpaan niin että se nousi takajaloilleen, ja kysyi Lancelotilta, kuinka hän ratsasti sillan yli ilman hänen lupaansa.
"Miksipä minä en ratsastaisi tätä tietä?" Lancelot herra sanoi.
"Sinulla ei ole valitsemisen varaa", moukka sanoi ja tavoitti häntä isolla raudoitetulla nuijalla.
Silloin Lancelot herra paljasti miekkansa ja väisti iskun ja halkaisi ilkiön pään.
Sillan päässä oli kaunis kylä, ja kaikki kansa, miehet ja naiset, huusivat Lancelot herralle.
"Jopa teit teon joka sinut turmioon vie, sillä sinä surmasit meidän linnamme pääportinvartijan."
Lancelot ei välittänyt heidän sanoistaan, vaan meni suoraan linnaan. Ja kun hän saapui sinne, niin hän hyppäsi alas ratsunsa selästä ja sitoi sen linnanmuurissa olevaan renkaaseen. Ja muurin sisäpuolella hän näki kauniin viheriän pihan ja sinne hän meni, sillä se oli hänen mielestänsä sopiva taistelukentäksi. Ja hän katseli ympärilleen ja näki ovissa ja akkunoissa paljo ihmisiä, jotka huusivat:
"Jalo ritari, sinä olet turman tiellä!"