Oli sovittu, että taistelu taisteltaisiin eräällä saarella, jonka luona Marhaus herran laiva oli ankkurissa. Niin Tristram herra pantiin alukseen, sekä hän että hänen ratsunsa, ja mukaan pantiin kaikkea mikä oli tarpeellista heille molemmille. Ja kun Mark kuningas ja hänen parooninsa näkivät, kuinka nuori Tristram herra lähti taistelemaan Cornwallin oikeuksien puolesta, niin ei ollut sitä arvon miestä eikä naista, jonka silmä ei olisi vettynyt nähdessään niin nuoren ritarin antautuvan vaaraan heidän tähtensä.
Kun Tristram herra saapui saarelle, niin hän katsoi sen toiselle puolelle ja näki siellä kuusi laivaa ankkurissa ja maalla laivojen varjossa näkyi jalo ritari, Irlannin Marhaus herra. Silloin Tristram herra käski palvelijansa Gouvernailin viedä hänen ratsunsa maihin ja auttaa häntä asestautumaan, ja kun hän istui aseissaan satulassa, kilpi valmiina olallaan, niin hän käski Gouvernailin mennä takaisin alukseen.
"Sulje minut enoni Mark kuninkaan suosioon", hän virkkoi, "ja pyydä häntä hautaamaan minun ruumiini niinkuin parhaaksi näkee, jos kaatuisin taistelussa, ja tietäköön hän, että minä en ikinä pelkuruudesta antaudu. Jos kaadun enkä pakene, silloin he eivät menetä mitään veroa minun tähteni, ja jos niin kävisi, että pakenisin tai antautuisin voittajan armoille, niin älköön enoni minulle ikinä suoko kristillistä hautausta. Ja henkesi uhalla pysy sinä loitolla tältä saarelta, kunnes näet että olen lyöty, tai saanut surmani, taikka että minä olen voittanut tuon toisen ritarin." Niin he erkanivat haikeasti itkien.
Kun Marhaus herra näki Tristramin ja kuinka nuori hän oli, niin hän surkutteli hänen uhkarohkeuttaan ja kehoitti häntä palaamaan laivaansa. Sillä Englannin ja koko maailman parhaimmat ritarit olivat Marhaus herran kanssa koetelleet voimiansa ja hän oli ne kaikki voittanut.
Mutta Tristram herra vastasi, että hän ei voinut luopua aseleikistä, jonka vuoksi hänet oli tehty ritariksi. Hän oli kuninkaan poika ja kuningattaren synnyttämä ja hän oli luvannut enolleen Mark kuninkaalle taistella viimeiseen saakka ja vapauttaa Cornwallin tuosta vanhasta verosta.
"Ja tiedä, Marhaus herra, sepä juuri minua yllyttääkin taistelemaan kanssasi, että sinua kutsutaan maailman uljaimmaksi ritariksi, ja sinun suuri maineesi se juuri kiihoittaa minua koettelemaan voimiani sinua vastaan, sillä en ole vielä kenenkään kunnon ritarin kera otellut. Ja koska minä tänään sain ritariarvon, niin kiitän onneani, joka suo minun taistella niin uljasta ritaria vastaan kuin sinä olet. Ja tiedä, Marhaus herra, että minä koetan voittaa kunniaa sinun kauttasi, ja vaikka en ole vielä voimiani koettanut, niin toivon saavani niitä kohta näyttää sinun ruumiisi päällä ja vapauttavani Cornwallin maan ikuisiksi ajoiksi kaikista veronmaksuista Irlannille."
Kun Tristram oli sanonut sanottavansa, niin Marhaus herra taas puhui tähän tapaan:
"Jalo ritari, koska sinä minun kauttani kunniaa haluat voittaa, niin ilmoitan sinulle, että sinä et mitään menetä, jos sinä kestät kolme iskua minun puoleltani; sillä monasti koeteltujen ja nähtyjen urotekojeni tähden Arthur kuningas minut koroitti Pyöreän pöydän ritariksi."
Sitten he laskivat peitsensä tanaan ja törmäsivät niin rajusti yhteen, että he syöksivät kumpikin toisensa maahan, ratsuineen päivineen. Marhaus herra iski ison haavan Tristramin kylkeen peitsensä kärjellä, ja irtautuen ratsuistaan he paljastivat miekkansa ja työnsivät kilvet eteensä ja sivaltelivat toisiaan kuin rajut ja rohkeat miehet ainakin. Mutta kun he olivat taistelleet ison aikaa, niin Tristram herra oli vereksempi ja väkevämpi, ja mahtavalla iskulla hän löi miekkansa Marhaus herran päähän, niin että se tunki läpi hänen kypärinsä ja teräspäähineensä ja halkaisi hänen aivokoppansa, ja miekka jäi kiinni kypäriin, niin että kolmasti Tristram herran täytyi sitä tempaista, ennenkuin hän sen sai irti. Ja Marhaus herra lankesi maahan polvillensa, Tristramin säilän kärki aivokopassaan. Sitten hän äkkiä hoipersi hänen jalkojensa juureen, ja heittäen miekkansa ja kilpensä luotaan hän juoksi hoippuen laivoilleen ja pakeni. Ja Tristram herralle jäi Marhaus herran miekka ja kilpi.
Niin Marhaus herra seurueineen lähti Irlantiin. Ja heti kun hän saapui lankonsa Anguish kuninkaan luokse, hän tutkitutti haavansa. Ja hänen päästään löytyi kappale Tristram herran miekasta, eivätkä ketkään haavurit eivätkä lääkärit saaneet sitä sieltä pois, niin että Marhaus herra kuoli. Mutta hänen kuolemansa jälkeen hänen sisarensa, Irlannin kuningatar, säilytti aina luonaan sitä miekan kappaletta, sillä hän oli päättänyt kostaa, milloin ikinä vain voisi.