Viivyttyään jonkun aikaa kotona, Tristram taas jätti isänsä hyvästi ja palasi Cornwalliin Mark kuninkaan hoviin, ja siellä hän ison aikaa eli ilossa ja riemussa, kunnes viimein suuri mustasukkaisuus ja viha rikkoi hänen ja Mark kuninkaan välit, sillä he rakastivat molemmat samaa ladyä.
Eräänä päivänä, kun Tristram oli matkalla tuota ladyä tervehtimään, yht'äkkiä kolme ritaria karkasi hänen kimppuunsa, ja vaikka hän voitti heidät kaikki ja haavoitti heidät vaikeasti, niin hän sentään itsekin sai pahoja vammoja kahakassa.
Mark kuningas oli yksi noista päällekarkaajista, mutta hän ei tahtonut, että se olisi tullut tunnetuksi, ja Tristram herra taas ei ensinkään tiennyt kuninkaan kanssa tapelleensa. Kuninkaan hoviherrat tulivat Tristramia lohduttamaan, kun hän makasi sairaana vuoteessansa, sillä tuo viekas kuningas oli olevinaan suruissansa sisarenpoikansa tähden. Niin kului monta päivää ja viikkoa, ja kaikki näytti olevan unohdettu ja anteeksi annettu.
Mutta koko elinaikanaan ei Mark kuningas enää sen perästä rakastanut Tristramia. Vaikka sanat olivat kauniit, niin rakkautta ei ollut. Kuningas mietti yhä mielessään, kuinka hän saisi sisarenpoikansa pois päiviltä. Silloin hänen mieleensä juolahti, että hänen piti lähettää Tristram Irlantiin kosimaan Kaunista Iseultia. Sillä Tristram herra oli niin suuresti ylistänyt hänen kauneuttaan ja hyvyyttään, että Mark kuningas sanoi tahtovansa naida neidon ja käski sentähden Tristramin mennä Irlantiin hänen lähettiläänään. Ja kaikkea tätä kuningas suunnitteli siinä tarkoituksessa että Tristram saisi surmansa, sillä hän tunsi Anguish kuninkaan vihamielisyyden.
Mutta kun hänen enonsa sitä halusi, niin Tristram herra ei tahtonut kieltäytyä asiaa toimittamasta, ei niiden vaarojenkaan uhalla, jotka saattoivat häntä kohdata, vaan hän valmistautui lähtemään matkalle niin komeassa asussa kuin ikinä ajatella saattoi.
Hän otti mukaansa jaloimmat ritarit mitä hovista saattoi löytää ja he olivat puetut mitä loistavimpiin ja kallisarvoisimpiin pukuihin, kuten sen ajan tapa oli.
Niin Tristram herra lähti ja laski aavalle merelle kaikkine joukkoineen. Mutta kohta kun he olivat tulleet ulapalle, joutuivat he ankaran myrskyn käsiin, joka ajoi heidät takaisin Englannin rannikolle, ja niin he joutuivat lähelle Camelotia, ja hyvin iloissaan he olivat että hengissä pääsivät rannalle. Kun he olivat nousseet maihin, niin Tristram herra pystytti telttansa Camelotin alueelle ja ripusti kilpensä teltan sivuun.
Juuri siihen aikaan kaksi ritaria, jotka olivat veljekset, Ganisin herra Blamor ja Bleoberis herra, Järven herran Lancelotin serkut, olivat molemmat käskemässä Irlannin kuningasta Anguishia Arthurin hoviin Arthur kuninkaan suosion menettämisen uhalla. Ja jos Irlannin kuningas ei määräpäivänä saapuisi, niin hän menettäisi maansa.
Silloin tapahtui, että tuona määrättynä päivänä ei Arthur kuningas eikä Lancelot herra voineet olla saapuvilla asiaa ratkaisemassa, sillä Arthur kuningas oli Lancelot herran kera Ilojentarhan linnassa. Senvuoksi Arthur kuningas määräsi Carados kuninkaan ja Skotlantilaisten kuninkaan menemään Camelotiin siksi ratkaisupäiväksi, ja kun he olivat siellä, niin Irlannin kuningas Anguish tuli tiedustelemaan mistä häntä syytettiin.
Silloin Ganisin Blamor syytti Irlannin kuningasta petturuudesta, että hän oli kavalasti surmannut englantilaisen ritarin serkun hovissaan Irlannissa.