"Iseult neito, tässä on parasta juotavaa mitä milloinkaan olette juonut, jota Bragwaine, teidän kamarineitonne, ja minun palvelijani Gouvernail ovat säästäneet itseänsä varten."
Silloin he nauroivat ja pitivät hauskaa ja joivat kumpikin toistensa maljat viattomasti ilakoiden. Eivätkä he mielestään olleet koskaan elämässään juoneet niin hyvää ja suloista juomaa.
Mutta kun he olivat juoneet sen taikajuoman, niin he rakastivat toisiaan niin suuresti, ettei heidän rakkautensa koskaan senjälkeen haihtunut, ei onnessa eikä onnettomuudessa.
Ja tällä tapaa rakkaus ensiksi syttyi Tristram herran ja Kauniin Iseultin välille, joka rakkaus ei koskaan haihtunut koko heidän elämänsä aikana.
Niin he purjehtivat edelleen, kunnes sattumalta tulivat lähelle erästä linnaa, ja sinne he pysähtyivät lepäämään, ajatellen että siellä saisivat hyvän asunnon. Mutta heti kun he olivat tulleet sisälle linnaan, otettiin heidät vangiksi, sillä sen linnan tapa oli sellainen, että kuka hyvänsä ratsasti siitä ohi ja kuljetti ladyä mukanaan, niin hänen täytyi taistella linnan herran kanssa, jonka nimi oli Brennor. Ja jos Brennor voitti taistelun, niin hän pisti kuoliaaksi sen muukalaisen ritarin ja hänen ladynsä, keitä hyvänsä he olivatkin. Mutta jos vieras ritari voitti taistelun, niin Brennor herran ja hänen ladynsä tuli molempien kuolla.
Tämä oli monta talvea ollut tapana, ja senvuoksi linnaa nimitettiin
"Itkujen linnaksi."
Kun Tristram herra ja Iseult olivat vankilassa, niin muuan ritari ja lady tulivat heitä lohduttamaan.
"Minä ihmettelen", Tristram sanoi, "mikä siihen on syynä, että tämän linnan lordi pitää meitä vankeudessa. Sellaista ei ole ollut tapana missään kunniallisessa paikassa, missä minä olen ollut, että kun ritari ja lady pyytävät suojaa, niin isäntä ottaa heidät vastaan ja sitten tappaa ne, jotka ovat hänen vierainaan."
Ritari kertoi silloin Tristram herralle, että se oli sen linnan vanha tapa, että kun sinne tuli joku ritari, niin hänen täytyi taistella linnan lordin kanssa, ja sen joka oli heikompi, täytyi menettää päänsä. Ja kun se oli tehty, niin jos hänen ladynsä, jonka hän oli tuonut mukanaan, oli vähemmän kaunis kuin linnan lordin vaimo, niin silloin hänen piti menettää päänsä; ja jos vieraan ritarin lady huomattiin ihanammaksi kuin linnan lady, niin silloin linnan ladyn täytyi menettää päänsä.
"Vai niin", Tristram herra virkkoi, "sepä on ruma ja häpeällinen tapa. Mutta yksi etu minulla on", hän lisäsi. "Minulla on lady, joka on kylliksi kaunis, kauniimpaa en koskaan ole nähnyt koko elämäni aikana, enkä minä pelkää, että hän kauneuden puutteesta menettää päänsä. Ja ennemmin kuin menettäisin pääni minä tahdon siitä taistella avonaisella tantereella. Senvuoksi, herra ritari, minä pyydän teitä sanomaan herrallenne, että minä ladyineni olen huomenna valmis taisteluun, jos niin on että minä saan ratsuni ja varukseni."