Brittanyn Iseult.
Andred herra oli sillävälin yhä varuillaan ja odotti, kuinka hän voisi yllättää Tristram herran, ja viimein sopiva tilaisuus tulikin. Eräänä päivänä hän karkasi kahdentoista ritarin kera äkkiarvaamatta Tristram herran kimppuun ja sitoi hänen kätensä ja jalkansa. Mark kuninkaan suostumuksella Tristram sitten vietiin pieneen rantakalliolla olevaan kappeliin kuulemaan tuomiotansa, ja hänet kuljetettiin sinne sidottuna neljänkymmenen ritarin keskellä.
Kun Tristram herra näki, ettei ollut pakenemisen mahdollisuutta, vaan että hänen täytyisi kuolla, niin hän sanoi:
"Jalot lordit, muistakaa mitä minä olen tehnyt Cornwallin maalle, ja missä vaarassa minä olen ollut teidän kaikkien hyväksenne. Sillä siihen aikaan, kun minä taistelin Marhaus herraa vastaan Cornwallin veron maksun tähden, kun te kaikki kieltäydyitte rupeamasta taisteluun hänen kanssaan, minulle luvattiin parempi palkinto. Senvuoksi, niin totta kuin te olette rehellisiä ritareita, älkää antako minun näin häpeällisesti kuolla, sillä se on häpeäksi koko ritarisäädylle, että minua näin kohdellaan. Sillä minä uskallan sanoa, etten vielä koskaan ole tavannut ketään ritaria, jonka arvoinen en olisi ollut, tai parempikin."
"Hyi häpeä sinä katala petturi kerskattuinesi", huusi Andred herra. "Sillä kaikesta ylvästelyistäsi huolimatta sinun pitää tänä päivänä kuoleman."
"Andred, Andred", Tristram herra sanoi, "sinun pitäisi olla minun sukulaiseni, ja nyt sinä käyttäydyt minua kohtaan kuin vihollinen! Mutta jollei meitä olisi muita kuin sinä ja minä, niin sinä et minua saisi surmatuksi."
"En!" virkkoi Andred herra, ja samassa hän tempaisi miekkansa ja aikoi lyödä Tristramin kuoliaaksi.
Kun Tristram herra näki tuon uhkaavan liikkeen, niin hän katsoi molempia käsiään, jotka olivat lujasti sidotut kahteen ritariin, ja äkkiä hän vetäisi ne itseänsä kohden ja kiskaisi ne irti. Sitten hän hypähti Andred serkkunsa luo ja tempaisi miekan hänen kädestään ja paiskasi hänet maahan. Ja niin hän taisteli, kunnes hän oli tappanut kymmenen ritaria. Sitten hän meni sisälle kappeliin ja puolusti sitä uljaasti.
Mutta huuto ja kiljuna oli suuri, ja joukottain kansaa — toista sataa — virtaili Andred herran luo. Kun Tristram herra näki kansajoukon lähestyvän, niin hän muisti olevansa ilman aseita, ja hän pani kiinni kappelin oven ja katkaisi ikkunan rautatangot, ja niin hän hyppäsi alas ja putosi merestä kohoavalle karikolle. Ja silloin ei Andred herra eikä kukaan hänen tovereistaan päässyt häneen käsiksi.
Sillä välin Gouvernail ja kaksi Tristram herran miestä olivat isäntäänsä hakemassa. Kun he kuulivat että hän oli päässyt pakoon, niin he iloitsivat suuresti, ja karikolta he hänet löysivät ja nostivat ylös.