Kun Iseult kuningatar kuuli, että Tristram herra oli nainut Brittanyn Iseultin, niin hän lähetti kamarineidillään Bragwainella kirjeen Tristramille, jossa hän sanoi, että jos Tristramia haluttaisi tulla hänen hoviinsa ja ottaa Valkokätinen Iseult mukaansa, niin heitä kohdeltaisiin oikein hyvin.
Tristram herran mielestä ei ollut hyvä ottaa vaimoansa mukaansa Cornwalliin, sillä hän ei tietänyt, mitä saattaisi tapahtua Mark kuninkaan vihamielisyyden vuoksi. Mutta hän kutsui luokseen lankonsa, Kehydius herran ja kysyi, tahtoisiko tämä tulla hänen kanssaan. Kehydius herra vastasi olevansa valmis koska hyvänsä. Niin pieni laiva varustettiin pikaisesti, ja siihen he menivät, — Tristram herra, Kehydius, Bragwaine neiti ja Gouvernail, Tristram herran asemies.
Kun he olivat merellä, niin vastatuuli vei heidät Pohjois-Walesin rannalle, lähelle Vaarallista linnaa. Silloin Tristram sanoi Bragwaine neidille: "Odottakaa täällä minua kymmenen päivää, ja jääköön Gouvernail, minun asemieheni, teidän seuraanne. Ja jos niin käy että minua ei kuulu sen ajan kuluttua, niin kulkekaa lähintä tietä Cornwalliin, sillä olen kuullut sanottavan, että tässä metsässä saa kohdata monta kummaa seikkailua ja minä haluan koetella muutamia, ennenkuin jatkan matkaani. Ja niin pian kuin voin, tahdon rientää teidän jälkeenne."
Tristram herra ja Kehydius herra ottivat ratsunsa ja jättivät seuralaisensa ja ratsastivat pitkin metsää penikulman ja enemmänkin. Ja siellä heille tuli vastaan muuan vaeltava ritari, jonka kanssa he tjostasivat, mutta ensi törmäyksessä Kehydius herra suistui maahan ja haavoittui vaikeasti. Niin Tristram herra ja se toinen ritari, jonka nimi oli Walesin Lamorak, asettivat hänet kilvelle ja kantoivat hänet keskellään erään metsänvartijan asuntoon, jonka mieleen he teroittivat, että Kehydius herraa oli hyvin hoidettava. Kolmen päivän perästä nuo molemmat toiset ritarit ottivat ratsunsa, ja tien risteyksessä he erosivat.
Kun Tristram herra ratsasti tietänsä yksinään, niin sattui että hän kohtasi Kay herran, hovimestarin. Kay herra kysyi Tristram herralta, mistä maasta hän oli; ja jälkimäinen vastasi olevansa Cornwallin maasta.
"Niinpä saattaa ollakin", sanoi Kay herra pilkallisesti, "sillä eipä
Cornwallista ole koskaan kuulunut tulleenkaan ketään kelpo ritaria."
"Sepä on pahasti puhuttu", Tristram herra sanoi, "mutta minä pyydän teitä ilmoittamaan minulle nimenne."
"Herra, minun nimeni on Kay herra, hovimestari."
"Sekö teidän nimenne on", Tristram herra sanoi; "tietäkääpä sitten, että teitä kutsutaan pahasuisimmaksi kaikista nyt elävistä ritareista; teitä sanotaan kyllä uljaaksi ritariksi, mutta häijyksi ja kaikkein ilkeäkielisimmäksi."
Sitten he ratsastivat yhdessä, kunnes tulivat eräälle sillalle, ja siellä seisoi muuan ritari, joka ei tahtonut antaa heidän mennä ohi, ennenkuin jompikumpi heistä oli tjostannut hänen kanssaan. Niin ritari tjostasi Kay herran kanssa ja syöksi hänet maahan; sen ritarin nimi oli Tor herra, Lamorak herran velipuoli, ja he olivat Pellinoren poikia, sen saman ritarin, jonka kanssa Arthur kuningas kerran oli otellut. Sitten Tristram herra ja Kay herra ratsastivat majapaikkaansa, ja siellä he tapasivat erään toisen ritarin, jota nimitettiin Brandiles herraksi, ja Tor herra tuli sinne pian jäljessä.