Mikko. Ja ilkkuisivat! Sanoisivat taas, että kyllä olette huonoja miehiä, kun ette kunnon kuusta kykene löytämään.
Matti. Tulisivat itse tänne lumikinoksiin rypemään, niin saisivat nähdä ja kokea, onko hauskaa.
Mikko. Mutta hauskaahan tämä kuitenkin on!
Matti. No tietysti, tietysti! (huomaa kauniin kuusen.) "Hip, hellettä! sanoi jänis pakkasessa!" — Tuossapa nyt viimeinkin meidän kuusemme!
(Juoksevat kuusen luo kierrellen sen ympäri ja tarkastellen sitä joka puolelta.)
Matti ja Mikko (yhtaikaa). Kuinka tuuhea ja kaunis! Kuinka herttaisen vehreä! —
Mikko. Mutta ennenkun hakkaamme sen, istumme tähän kivelle ja syömme viimeiset voileipämme. Minulla on niin hirmuinen nälkä!
(Istuvat, Mikko ottaa pussista esille kaksi vastakkain pantua voileipää. Syövät.)
Matti. Niin minullakin. Äitiköhän nämä voileivät laittoi?
Mikko. No näkeehän sen jo etäälle, että äiti! Maija panee tok' aina niin vähän voita leivälle, että oikein suututtaa, — eikä maistu miltään.