Matin mieli oli iloinen, nyt alkoivat he laskeutua alaspäin maata kohden, näkyi kyliä ja lumipeitteisiä metsiä.
Matti katseli alaspäin ja sanoi:
"Mitä tulia sieltä alhaalta näkyy?"
"Joulukynttilät kirkoissa palavat, siellä soitellaan uruilla, rauha on maassa, Jumalan rauha, ja kulkuset helähtelevät kirkkoteillä", sanoi kääpiömies.
"Koto näkyy, koto näkyy!" huusi Matti täyttä rintaa.
"Siellä kohta ollaan", sanoi se kahden etusormen pituinen pieni mies, "mutta muista, Matti Suorasilmä, ettes taaksesi katso, sillä silloin käy hullusti!"
Ja he laskeutuivat yhä alemmaksi. He lensivät yli Velhovuoren, joka haamoitti kirkon takaa kuin mustahameinen suuri noita-akka. Matti näki kotipirttinsä, näki pikkusiskojen ja veljien leikkivän joulupahnoilla, ja isä, äiti, sukulaiset istuivat joulupöydän ääressä. Matti katseli suoraan eteensä kuten hänen tapansa oli. Haarapussi läheni yhä maata, ja siinä samassa seisoi Matti tiellä, joka vei mäelle hänen kotitaloonsa. Pieni mies oli kadonnut. Maantien varrella näki hän Laukin, joka pää nuokkuen seisoi rattaitten edessä, ja rahapussinsa löysi hän rattaiden pohjalta. Matti ihastui ikihyväksi, nousi rattaille ja ajoi kotiin päin. Samassa kuului hänen takanansa hirveä pauke ikäänkuin kanuunalla olisi ammuttu, ja Matti katsoi taaksensa. — Velhovuori aukeni räiskyen tulisissa auringoissa, ja kultakruunu päässä ajoi se kahden etusormen pituinen pieni mies nyt pitkänä jättiläisenä hopeavaunuissa vuoresta sisään. Matti tuijotti vuoreen, niin että valo häikäisi hänen silmiänsä. Hän jäi katsomaan vuoren aukkoa, kunnes se taas oli kuin musta seinä. Ihmeissänsä ja silmiään hieroen ajoi Matti kotiin. Mutta siitä ajasta asti katsoi hän kierosti ja häntä kutsuttiinkin nyt "Matti Kierosilmäksi."
Mitä Varpu kertoi?
Kansan satu Karjalasta.
Eräänä talvi-iltana menivät äiti ja isä kylään ja jättivät pikku Ellin, Maijan ja Eeron kotimiehiksi. Lähtiessään äiti antoi kullekin sokeripalan ja jätti pöydälle puolukkavadin, johon vielä oli sekoitellut siirappia. Mutta kun he siinä äänettöminä söivät puolukoita, huusi Eero yhtäkkiä: