Haakon saapui Gunhildin miesten kera varhain aamulla Oprostaderiin ja tiedusteli Astridia ja tämän poikaa. Eirik sanoi, ettei hän ollut siellä. Haakon ja hänen miehensä tutkivat talon ja viipyivät pitkälle päivän selkään ja saivat hiukan vihiä Astridin matkasta. He ratsastavat sitten samaa tietä, tulevat myöhään illalla Skauniin Björn Eiterkveisan luo ja yöpyvät sinne. Haakon kysyy Björniltä, voiko tämä ilmoittaa hänelle jotakin Astridista. Talonpoika kertoo, että päivällä sinne oli tullut muutamia ihmisiä pyytäen yösijaa, "mutta minä ajoin ne pois, ja nyt ne kai ovat yöpyneet tänne lähistölle."
Torsteinin renki tuli illalla kotiin metsästä ja saapui Björnin taloon, sillä se oli matkan varrella. Hän huomasi, että sinne oli tullut vieraita ja mitä asiaa näillä oli; hän ilmoitti sen Torstein talonpojalle. Kun vielä oli jäljellä kolmas osa yötä, herätti Torstein vieraansa, käski heidän lähteä tiehensä ja puhui heille tylysti. Mutta kun oli päästy kappaleen matkaa talosta, ilmoitti Torstein heille, että Gunhildin lähetit olivat Björnin luona heitä etsimässä. He pyysivät häntä auttamaan, hän antoi heille oppaan ja vähän ruokaa. Opas saattoi heidät saloon, missä oli järvi ja siinä kaislaa kasvava saari. He pääsivät kahlaten saareen ja piiloutuivat kaislikkoon. Varhain seuraavana päivänä Haakon ratsasti Björnin talosta ympäristöön, ja kaikkialla hän tiedusteli Astridia. Ja Torsteinin luo saavuttuaan hän kysyi, olivatko he tulleet sinne. Tämä sanoi, että sinne oli tullut muutamia ihmisiä, ja nämä olivat päivän sarastaessa lähteneet itään päin salolle. Haakon pyysi Torsteinia lähtemään heidän kerallaan, koska hän tunsi tiet ja piilopaikat. Torstein lähti heidän mukaansa, mutta kun oli päästy metsään, niin hän neuvoi heidät pois sieltä, missä Astrid oli. He kulkivat koko sen päivän etsien eivätkä löytäneet heitä, lähtivät sitten takaisin ja kertoivat Gunhildille, miten oli käynyt. Astrid ja hänen saattueensa jatkoivat matkaansa ja saapuivat Svitjodiin Haakon Vanhan luo. Siellä Astrid ja hänen poikansa Olavi viipyivät pitkän ajan ja heidän oli hyvä olla.
Gunhild kuninkaanäiti sai kuulla, että Astrid ja tämän poika Olavi olivat Ruotsissa; silloin hän lähetti jälleen Haakonin hyvä saattue mukanaan itään Eirik svealaiskuninkaan luo oivia lahjoja ja ystävällisiä sanoja viemään. Lähetit otettiin siellä hyvin vastaan. Sitten Haakon esittää asiansa ja sanoo, että Gunhild pyysi kuningasta suomaan apuaan, niin että hän voisi saada Olavi Trygvenpojan kanssaan Norjaan: "Gunhild haluaa kasvattaa hänet." Kuningas antaa hänelle seuraksi miehiä, ja he ratsastavat Haakon Vanhan luo; siellä Haakon kehoittaa monin ystävällisin sanoin Olavia lähtemään mukaansa. Haakon Vanha vastaa suopeasti ja sanoo, että äiti saa päättää hänen matkastaan. Mutta Astrid ei tahdo millään muotoa, että poika lähtisi. Lähetit menevät nyt pois ja kertovat vastauksen Eirik kuninkaalle; sitten he varustautuvat matkaamaan kotiin, mutta pyytävät taas kuningasta auttamaan, että he saisivat pojan mukaansa, joko Haakon Vanhan mielisuosiolla tai hänen tahtomattaan. Kuningas antaa heille jälleen joukon miehiä. Lähetit tulevat nyt Haakon Vanhan luo ja vaativat, että pojan on lähdettävä heidän mukaansa; mutta kun siihen ei oltu suostuvaisia, puhuivat he suuria sanoja, uhkasivat turvautua väkivaltaan ja käyttäytyivät vihaisesti. Silloin ryntää esiin muuan orja, Burtse niminen, ja aikoo lyödä Haakonia, niin että heidän täytyy joutuin väistyä pois, jotta eivät saisi kuritusta orjan kädestä. Sitten he palaavat Norjaan ja kertovat Gunhildille matkastaan sekä että ovat nähneet Olavi Trygvenpojan.
Sigurd oli nimeltään Astridin veli, Eirik Bjodaskallen poika. Hän oli kauan ollut poissa maasta ja oleskellut idässä Gardariikin[77] Valdemar kuninkaan luona; Sigurd nautti siellä suurta kunnioitusta. Astrid sai halun lähteä sinne veljensä luo. Haakon Vanha antoi hänelle hyvän saattueen ja oivat varusteet; hän lähti muutamien kauppien kera. Silloin hän oli ollut kaksi talvea Haakon Vanhan luona, ja Olavi oli nyt kolmen talven ikäinen.
Mutta kun he purjehtivat itään meren poikki, tuli heitä vastaan viikinkejä, ne olivat virolaisia; nämä valtasivat sekä väen että tavaran, muutamia he surmasivat, toiset jakoivat keskenään orjiksi. Siellä Olavi erotettiin äidistään, ja eräs virolainen nimeltä Klerkon otti huostaansa hänet, Torolvin ja Torgilsin. Klerkon arveli, että Torolv oli liian vanha orjaksi, niin ettei hänestä ollut mitään hyötyä, ja surmasi hänet; mutta pojat hän otti mukaansa ja möi heidät eräälle Klerk nimiselle miehelle kelpo pukista. Eräs kolmas mies osti sitten Olavin ja antoi hänestä hyvän viitan; miehen nimi oli Reas, hänen vaimonsa Rekon ja heidän poikansa Rekone. Siellä Olavi eli kauan, hänen oli hyvä olla, ja mies piti hänestä paljon. Olavi viipyi kuusi talvea Vironmaassa tällaisissa oloissa.
Sigurd Eirikinpoika saapui Viroon Holmgaardin[78] Valdemar kuninkaan lähettiläänä, ja hänen oli määrä noutaa siitä maasta veroa kuninkaalle. Sigurd retkeili mahtavana mukanaan paljon miehiä ja tavaraa. Hän näki turulla kauniin pojan, jonka hän havaitsi muukalaiseksi, ja tiedusteli tämän nimeä ja syntyperää. Hän sanoi itseään Olaviksi, isäänsä Trygve Olavinpojaksi ja äitiään Astridiksi, Eirik Bjodaskallen tyttäreksi; silloin Sigurd huomasi, että tämä oli hänen sisarenpoikansa. Sitten Sigurd kysyi, kuinka hän oli sinne tullut. Olavi kertoi kaiken sen, mitä hänelle oli tapahtunut. Sigurd pyysi häntä seuraamaan Reas talonpojan luo; mutta sinne päästyään hän osti molemmat pojat ja vei heidät mukanaan Holmgaardiin. Hän ei antanut mitään tietoa Olavin syntyperästä, mutta kohteli häntä hyvin.
Olavi Trygvenpoika seisoi eräänä päivänä turulla; siellä oli paljon väkeä saapuvilla. Silloin hän tunsi Klerkonin, joka oli surmannut hänen kasvatusisänsä Torolv Täiparran. Olavilla oli pieni kirves kädessään, ja hän iski sen Klerkonin päähän, niin että se painui aivoihin, ja juoksi viipymättä kotiin ja kertoi sen sukulaiselleen Sigurdille; mutta Sigurd vei heti Olavin kuningattaren asuntoon ja ilmoitti asian hänelle. Hänen nimensä oli Allogia; Sigurd pyysi häntä auttamaan poikaa Hän katseli tätä, sanoi, ettei niin kaunista poikaa saanut surmata, ja käski kutsua miehiä luokseen täysissä aseissa.
Holmgaardissa pidettiin rauhaa niin pyhänä, että laki määräsi surmattavaksi jokaisen, ken tappoi miehen tuomiotta. Niin virtasi heidän tapansa mukaan kaikki kansa kokoon ja rupesi etsimään, minne poika oli joutunut. Silloin sanottiin, että hän oli kuningattaren talossa aseellisen joukon turvissa; tämä ilmoitettiin kuninkaalle. Hän lähti sinne miehineen, sillä hän ei tahtonut, että syntyisi taistelu. Kuningas määräsi sakon ja kuningatar maksoi sen. Sitten Olavi jäi kuningattaren luo, ja tämä oli suuresti ihastunut häneen. Gardariikissa oli laki sellainen, etteivät kuninkaalliset lapset saaneet olla siellä muutoin kuin kuninkaan suostumuksella. Silloin Sigurd kertoo kuningattarelle, mitä sukua Olavi on sekä ettei tämä voinut vainon vuoksi olla omassa maassaan, ja pyysi häntä puhumaan kuninkaalle siitä. Hän teki niin pyytäen kuningasta auttamaan tätä kuninkaanpoikaa, jolle kohtalo oli ollut niin kova; ja esirukouksillaan hän sai aikaan sen, että kuningas lupasi tehdä niin, otti sitten Olavin hoivaansa ja kohteli häntä kunniallisesti, niinkuin kuninkaanpoikaa sopii. Olavi oli yhdeksän talven ikäinen saapuessaan Gardariikiin, mutta viipyi vielä yhdeksän talvea Valdemar kuninkaan luona. Olavi oli hyvin kaunis, suuri ja väkevä ja aseiden käytössä etevämpi kaikkia norjalaisia, joista kerrotaan.
Jaarli Haakon Sigurdinpoika oli Tanskan kuninkaan Harald Gorminpojan luona talvea paettuaan Norjasta Gunhildin poikia. Haakonilla oli niin paljon mietittävää talvella, että hän kävi vuoteeseen; hän makasi usein hereillä ja söi ja joi vain sen verran, että säilytti ruumiinvoimansa. Silloin hän lähetti salaisesti miehiään Trondhjemiin ystäviensä luo ja suunnitteli heidän kanssaan, että he surmaisivat kuningas Erlingin, jos saisivat siihen tilaisuuden; hän sanoi aikovansa palata valtakuntaansa kesän tullen. Sinä talvena tröndit surmasivat Erlingin, niinkuin ennen on kirjoitettu.
Haakonin ja Kulta-Haraldin välillä vallitsi luja ystävyys. Harald esitti Haakonille ajatuksensa; hän sanoi aikovansa asettua maahan ja jättävänsä sotalaivansa ja kysyi Haakonilta, arveliko tämä, että kuningas Harald suostuisi jakamaan valtakunnan hänen kanssaan, jos hän sitä vaati.