Vartija
En tiedä. — Siin' ei nähty kuokan jälkeä,
Kakshaarukan ei karhimaa, vaan ehjänä 250
Maankamara ol' ja kuiva, eikä rattaiden
Uurteissa; mutta velkapää, ken olikaan,
Ol' jäljetön. Kun ensi aamuvartija
Työn ilmaisee, se meist' ol' kumma tukalin:
Ei ruumis nähtäviss', ei haudan piilossa; 255
Ikäänkuin paton vältteheks' ol' ohkainen
Vain multa pääll'. Ei nähty koiran jälkiä,
Ei pedon muun, mi raastamassa käynyt ois.
Nyt keskenämme soimaukset soivat vain.
Mies miestä syyttää, niinpä vihdoin viritä 260
Tais tappeluskin — ken sit' oisi estänyt!
Jok'ainut on tuo syypää, mutt'ei yksikään
Oo ilmeinen, ei tietävänsä tunnusta.
Tul'kuumaa rautaa kantamaan me valmihit
Olimme, lieskat kulkemaan ja vannomaan, 265
Ett'emme tekoa tehneet, emme tunteneet
Sen suunnittelijaa tai toimeenpanijaa.
Kun vihdoin emme urkkimasta hyötyneet,
Puhuipa muuan, säikytellen kaikkia,
Niin että päämme maata kohti kallistui; 270
Ei voitu vastaan väitellä, ei tietty myös,
Mik' oisi keino parhain: hänpä neuvoi näät
Työn peittämättä sulle ilmi antamaan.
Se tuuma voiton vei, — ja munpa poloisen
On arpa säännyt nauttimaan tät' onnea. 275
En saavu mielivierahaks', en mielelläin:
Ei lemmi kenkään huonon tiedon tuottajaa.
Kuoro
Lieneekö tointa jumalain, oi valtias,
Tuo työ? niin aikaa aprikoi jo mieleni.
Kreon
Ole vaiti, ett'et suututa mua juoruillas, 280
Ja vanhoillaskin järjetönnä ilmesty.
En jaksa kuulla jaaritustas, että lie
Tuo kuollut muka taivaallisten huolena.
Kai, suoden suurta kunniaa, sen hautaavat
He oivanakin urhona, jok' alttarit 285
Ja templit uhrilahjoineen ja pylväineen
Ja maankin tuli polttamaan, lait polkemaan!
Vai näitkö konnaa Taivaallisten suosivan?
Ei suinkaan! Mutta noinpa kauan nurkuneet
Jo ovatkin nuo maamme tyytymättömät, 290
Salassa päätään puistellen, kun iestään
Kauniisti eivät kantamaan he suostuneet.
Nuo lahjoillaan — sen selvästi nyt oivallan —
Ovat ilkityöhön vartijoita vietelleet. —
Ei maailmaan lie luotu toista laitosta 295
Niin surkeaa kuin raha on: se kaupungit
Hävittää, miehet kartanoista karkoittaa,
Se ihmisiltä kelpo mielen turmelee
Ja ilkitöihin viettelee ne suostumaan;
Se neuvoo heille juonia jos joitakin, 300
Pahuutta kaikenlaista aina suosimaan.
Vaan ketkä palkan vuoksi tehneet ovat tuon
Ne sillä vihdoin voittivatkin — rankaisun.
(vartijalle) Niin totta kuin mä Zeuta vielä palvelen,
Se tietäös — ja vannoen sen kuulutan — 305
Joll'ette haudan valmentajaa löydä vain
Ja julki tuo mun silmieni nähtäviin,
Ei pelkkä kuolo riitä teille: vilppinne
Te ensin saatte raippapuussa ilmoittaa,
Jott' oivaltain, mist' etsiä saa voittoaan, 310
Sit' onkisitte toistekin, ehk' oppien,
Ett'ei saa pyytää kaikkialta hyötyään.
Useemmin nähnet väärän voiton pyytäjän
Tuholle joutuvan kuin onnen löytävän.
Vartija
Mun puhua suotko taikka näinkö lähden pois? 315
Kreon
Et tiedä, kuink' oon suuttunut jo lauseistas!