Vaan tiedä tarkoin siekin, ettei aurinko
Monasti enää kierrä kilpa-radallaan, 1065
Ennenkuin annat kuolemalle muutaman
Sun omaa vertas sovitteeksi vainajain;
Kun päältä maan sen alle sielun syössyt oot
Ja sulkenut sen halvasti oot hautahan,
Vaan vainajaa et täältä tuonelaisten luo 1070
Sa laske, et suo hälle haudan kunniaa.
Siin' osaa ei oo sulla eikä taivahan
Jumalilla, vaan sä väkivaltaa tässä teet.
Täst' Ylhäisten ja Tuonen koston-impyet
Tuhoiset ilkimieliset sua väijyvät, 1075
Samoihin noihin tuskihin sua sortaakseen.
Ja katso, tokko vieteltynä aartehin
Näin virkan! Eipä aikaakaan, niin ilmaisee
Sen miesten, naisten voihkotus sun huoneelles.
Ja hukka hämmentää myös kaikki kaupungit, 1080
Joiss' ompi ruumis-rauskat koira siunannut,
Tai peto, taikka kotka, vieden saastaisen
Tuon kalmankatkun ihmislasten ilmoillen. —
Nämätpä nuolet, suuttuen, kun suututit
Mua, ampaisin kuin jousimies sun rintahas, 1085
Nää tarkat, joiden polttoa et välttäne.
Sa poikanen, nyt saatellos mua kotiini,
Ett' urho purkais nuoremmille sappeaan,
Ja kieltäns' oppis siivommaksi kasvattaa,
Ja mieltä oppis entistänsä oivempaa. 1090
(Poistuu.)
Kuoro (Teiresiaan jätettyä kaikki hämmästyksiin.)
Mies läksi ennustettuaan, oi valtias,
Hirveitä! Vaan siit' asti kuin mun kiireeltäin
Valuvat valkohapset eestä mustien,
Sen tiedän, ettei valhett' oo hän laskenut.
Kreon
Itsekin tiedän sen ja säikyn sielussain: 1095
Kovaapa myöntymys, vaan vielä kovempaa,
Jos vastustaissa sielu sortuu turmioon.
Kuoro
Menoikeun poika, mielevyytt' on tarvis nyt.
Kreon
Mihinkä ryhdyn? lausu, sinua tottelen.