"Sinä puhut ikäänkuin olisit kiimainen petoeläin, Rinaldo. Elämällä on muita tarkoitusperiä kuin naisten valloittaminen. Jokainen valloitus, minkä teet, ryöstää osan elinvoimastasi. Kun meidän ihanat rouvamme ja neitomme ovat joutilaina samaan aikaan kuin me miehet teemme työtä, kokoavat he aina suuremman rakkaudentarpeen kuin mitä meillä on aikaa tyydyttää. Kohtuutta, Rinaldo! On pahempi joutua naisten valtaan kuin viinin. Älä juo enempää kuin mistä yhden yön unella voit selviytyä. Äläkä koskaan anna naisten ottaa sinulta muuta kuin sen ajan, mikä ei ole luotu työnteolle."
Gentile makasi eteenpäin kumartuneena nojaten päätään molempiin käsiinsä. Hän tuijotti melkein suljetuin silmin tuleen, joka välkkyi hänen silkinhienoissa, pitkissä silmäripsissään. Hän pyyhkäisi pois otsalle valahtaneen tukan pitkillä, valkeilla käsillään, ojentautui ja tarttui rypäleterttuun. Hän antoi sen kimallella nuotion edessä, niin että rypäleitten kivet häämöttivät purppuranhohteisesta mehusta. Sitten hän sanoi hiljaa:
"Miksi puhutte aina rakkaudesta kuin tavarasta, jota kaupitellaan torilla? Minulle se ei ole rakkautta, mihin tartutaan sattumoisin kuin ruusuun, joka putoaa parvekkeelta, ei myöskään ole rakkaus kuin pullo erinomaista viiniä, jonka ääressä sulkeudumme kammioomme yölliseen ilonpitoon. Rakkaus ei ole niitä hyväilyjä, joita kuka tahansa löytää kadulta. Rakkaus ei ole sitä, mikä on tarjolla kenelle tahansa, minkä voi voittaa kauniilla vaatteilla, muutamilla koreilla sanoilla, taskun täydellä dukaatteja, mandoliinin näppäyksillä tai imartelulaululla keimailevan naisen korvaan kuten tuulen hivelevällä henkäyksellä simpukan sisään. Älkää luulko, että Amor on roskajoukon jumala, joka sirottelee lahjojaan jokaisen saataville. Älkää luulko, että mikään siitä on rakkautta, joka kutkuttaa teidän aistejanne ja yllyttää turhamaisuuttanne. Älkää luulko, että se on rakkautta, mitä koette vain kerskaillaksenne siitä seuraavana aamuna. Älkää luulko, että se on rakkautta, mikä saa teidät komeilemaan toreilla kauniissa vaatteissa kuten riikinkukot kyynäränpituisine laahustimineen. Älkää luulko, että rakkaus synnyttää ylpeyttä ja prameilua, kilpataistelua ja valloituksia, ylimielisyyttä ja voitonriemua. Kaikki mitä miehet mielellään salaisuutena kertovat miehille, naiset naisille, ei ole oikealta nimeltään rakkautta. Kuka käyttää rakkauden pyhää nimeä yhtyvistä eläimistä, tammasta, joka hirnuu oriille, koirasta, joka nuuskii koiraa? Kuinka uskallatte sanoa rakkaudeksi sitä, että toinen toisenne perästä nautitte saman naisen suosiota? Katsokaa näitä rypäleitä — kuka teistä voi syödä niitä nautinnolla, jos olette nähneet toisen nuolevan kasteen niiden poskilta? Kuka ottaa suuhunsa ne kivet, jotka toinen juuri on sylkenyt suustaan? Kaikki ne rakkauden hedelmät, joita te nautitte, ovat madonsyömiä tai vierain hampain purtuja. Te pidätte Venuksen valtakuntaa yleisinä porttomarkkinoina, joilla kaikki vuoron perään kulkee teidän suussanne ja syleilyssänne. Rakkaus on väärinkäytetty nimi kaikelle sille roskaväen tunteelle, joka kärsii porttojen ikuista nälkää. Mihin todellinen Amor on jalallansa astunut, siihen ei ruoho enää milloinkaan kasva. Mutta kaikille teille, joiden aistit ovat rakkauden peittämät kuin rikkaruohojen peittämä maa, ei vielä koskaan ole pudonnut siemenjyvää hänen siivistään. Sillä se olisi tukahduttanut kaiken muun kasvun."
Gentile oli kokonaan sulkenut silmänsä. Hän poimi verkalleen rypäleen toisensa jälkeen varresta ja heitti ne tuleen. Ne sihisivät ja halkesivat paukahtaen.
Domenico katsoi häntä syrjästä levollisella, tutkivalla katseellaan.
"Luulisi, Gentile, että olette vaeltanut taivaallisella niityllä, missä jumalainen Dante näki Beatricen kulkevan ja poimivan kukkia. Te luulette siis, että todellinen rakkaus elää ainoastaan unelmissa?"
"Luulen, että sellaisissa unelmissa on enemmän todellista rakkautta kuin kaikissa niissä voitoissa, jotka Rinaldo on saavuttanut Veneziassa ja Firenzessä."
"Puhdas Gentile!" nauroi Rinaldo ja alkoi sieppoa rypäleitä tertusta ahnailla valkeilla hampaillaan. "Älkää suuttuko, mutta sanon: teidän ei pidä kuvitella mitään. Miksi sylkisimme toistemme viiniin? Miksi tahdotte esiintyä riutuvana marttyyrina pienen Amor-jumalan kidutuskammiossa? Tahdotteko kieltää, että tunteenne ihanaa Giovannaa kohtaan, joka tänään on polkenut isänsä viiniä hohtavilla jaloillaan, eivät olisi samat kuin meidän? Tänään se viini on vielä kuin sokerivettä, joka ei minua houkuttele. Mutta jonkun ajan kuluttua se käy, ja se paranee siirtyessään uusiin astioihin. Rakkauden laita on samoin kuin hyvän viinin. Älä juo sitä liian aikaisin!"
"En ole koskaan rakastanut", sanoi Gentile ja katsoi silmät suurina nuotioon. "En myöskään rakasta Giovanna de' Salvuccia."
Hän heitti lopun rypäletertustaan tuleen.