— Minne kasvitarha on joutunut? kysyi hän halveksivalla hymyllä.
— Isä muutti sen toiselle puolelle.
— Pois näkyvistä?
— Niin, vastasin minä, se on ruusutarhan takana.
— Englantilaista, tietysti, sanoi hän ivallisella kohteliaisuudella.
Ja teistä on mieluisempaa katsella ikkunoistanne tätä nurmen paljoutta?
— On kyllä.
— Entä puisto? jatkoi hän; luultavasti se on asetettu niin että se peittää kylän?
— Niin on.
Hän nauroi.
— Niinhän ne ystävänne tahtovat, sen huomion olen tehnyt. He kyllä osaavat jaaritella veljellisyydestä, vapaudesta, yhdenvertaisuudesta; he rakastavat kansaa, mutta mieluimmin etäältä, puiston eli korkean kuusiaidan takaa. Minulla on St. Alais'ssa väki silmäini alla ja kun he käyttäytyvät sopimattomasti on siellä heidän varalleen carcan. Mutta kas, missä teidän kaularautanne on? Sen paikka oli ennen vastapäätä porttia.