— On, herra, ja jos haluatte niin saatte maata ruokailuhuoneessa sanoi hän kohteliaasti. — Sen tarjoumuksen teen mielihyvällä ja epäilen teidän muuallakaan saavan sen parempaa yösijaa. Huoneet ovat jokapaikassa täynnä aivan kuin Beaucaire'ssa olisi markkinat. Kaupunki on täynnä muukalaisia. Niitä on melkein yhtä lukuisasti kuin noitakin, sanoi hän ylenkatseellisesti osoittaen paperia kädessäni.
Minä avasin sen ja näin nyt että se oli julistus, joka alkoi sanoilla: "Pyhyyden häväistys! Neitsy Maaria itkee!" Se pistettiin minulle käteen matkalla, sanoin.
— Niin, senpä kyllä uskon. Muutamana aamuna oli herätessämme tuonlaisia julistuksia joka talon seinällä. Eräänä toisena päivänä ne lentelivät ilmassa.
— Tiedättekö missä markiisi de St. Alais asuu? kysyin kun huomasin, että hän vasta oli aterioinut ja oli puheliaalla tuulella.
— En, herra. Minä en tunne häntä.
— Mutta hän on perheineen kaupungissa.
— Niin, ken ei täällä olisi? virkahti hän kohauttaen olkapäitään ja jatkoi sitten matalammalla äänellä:
— Kuuluuko hän noihin punaisiin, tahi — toisiinko?
— Punaisiin! vastasin empimättä.
— Vai niin! Pari ylimystä on kyllä kulkenut Nîmesin ja Montpellier'in väliä herra Froment'in asioissa. Huhutaan että jos pormestari olisi tahtonut täyttää velvollisuuttaan, niin hänen aikoja sitten olisi pitänyt vangita ne. Mutta hänkin kuuluu noihin punaisiin, samoin kuin useimmat raatimiehistäkin. Minä puolestani en kuulu mihinkään puolueesen. Kenties se herra, jota etsitte, on yksi niistä?