Hänen puheessaan oli paljon totta. Kaikessa tapauksessa minä pidin hänen neuvonsa niin hyvänä, että päätin seurata sitä, ja neuvoinpa vielä muitakin tekemään samalla tavalla. Mutta Louis pysyi päätöksessään järkähtämättömänä. Kaikki nämä tapahtumat olivat häntä niin kauhistuttaneet, ettei hän enää tahtonut jäädä maahan. Mutta hän ei vastustellut kun pyysin häneltä Deniseä vaimokseni ja neljänkolmatta tunnin kuluessa hänen äitinsä kuoleman jälkeen meidät yhdistettiin. Isä Benoit vihki meidät tuossa synkässä talossa Kapusiinilaiskirkkoon vievän solan varrella; yht'aikaa vihittiin myöskin Louis ja rouva Catinot, joka aikoi seurata miestään maanpakoon. Lienee tarpeetonta mainita, ettei näitä häitä iloisesti vietetty, ei juhlittu, ei kuulunut kellojen soittoa eikä näkynyt morsiusneitoja, kaikki oli hiljaista ja syvän surumielisyyden varjostamaa. Mutta pilvinen aamu selviää useinkin päiväpaisteeksi, ja vaikka me avioliittomme ensimmäisenä kolmena vuonna saimme kokea paljon vaaroja, jopa murheitakin — joista kenties vastedes vielä kerron — niin ei minulla ole ollut syytä hetkeäkään katua naimistani. Denisen hellyys ja myötätuntoisuus auttoi minua olemaan rohkeana vaikeimpinakin aikoina, ja kun parempi aika koitti, kun tukka harmeni ja uusi Ranska syntyi, oli vaimoni aina elämäni sulostuttajana, hän yhdistyi yhä lähemmin kaikkiin pyrintöihini.
Ennenkuin lopetan, sanon vielä muutaman sanan siitä miehestä, jota minun paitsi Jumalaa on kiittäminen onnestani. Hän pääsi hengissä kapinasta, mutta minä en koskaan enää nähnyt Fromentia Nîmes'istä. Kun hänen taloansa kolmantena päivänä ammuttiin kanuunoilla ja rynnäköllä voitettiin, pääsi luullakseni vain yksi ainoa siitä hengissä, ja se oli Froment, tuo voittamaton, Ranskan kuningasmielisten etevin johtaja. Hänelle onnistui päästä rajan yli Turin'iin, siellä häntä ne kunnianosoituksilla vastaanottivat, joiden apu kenties olisi kaikki pelastanut, jos se olisi annettu aikanaan. Mutta, ken tappion kärsii, se tavallisesti aina unhoitetaan; kaikki vähitellen jättivät hänet ja aikaa myöten hän yhä katkerammin valittaa. Minä koetin kerran ottaa selkoa hänestä auttaakseni häntä, mutta silloin hän juuri otti osaa muutamaan sotaretkeen Afrikan rannikolle, ja sitäpaitsi olivat oloni silloin senlaiset, että jos olisin saanutkin selkoa hänestä, niin en olisi voinut hänelle mainittavampaa apua antaa. Luulen hänen kohta sen jälkeen kuolleen, mutta luotettavia tietoja siitä en ole koskaan saanut. Mutta kuolleena tahi elävänä, niin olen aina velvollinen kunnioittamaan häntä ja olemaan hänelle kiitollinen elämäni suurimmasta onnesta.