"Mistä?" kysyin minä.
"Nyt juuri läksi 6 miestä, vieden koko kuormallisen ruotsalaisia rahoja täältä ohitse".
"Minne läksivät he?"
"Venäläisten leiriin tietysti, 3 penink, täältä; nyt kuorma ehkä on 1/2 penink, päässä, ei suinkaan etempänä".
"Antakaa heidän mennä ja tuokaa minulle tuopillinen olutta!"
Minä join ja toverini samaten, jonka tehtyä molemmat nousimme hevosten selkään ja läksimme ajamaan kuorman jälkiä. — Eräässä kylässä saavutimmekin venäläiset, ajoimme miehet pakoon ja otimme noin 4,009 karolinia; enempää olisi ollut mahdotoin viedä. Suuri joukko ihmisiä ajoi meitä takaa. Meidän täytyi jättää hevosemme, ja marssittuamme koko yön sekä puolen päivää, saimme viimein lukiolaiselta Hammar'ilta 2 hevosta ja pääsimme Paimiolle, jossa talonpojat aikoivat ottaa meitä kiinni ja viedä meitä venäläisille. Minun rohkeuteni tähden täytyi heidän kuitenkin päästää meidät Sauvoon ja puustellilleni takaisin. Vihollinen ilmoitti tämän jälkeen arpa-kapuloilla koko Turun läänissä, että jos joku majauttaisi tai pitäisi luonansa maan sotaväkeä tai muita pakenevia säätyläisiä, niin heidän talonsa poltettaisiin ja he vietäisiin vaimoinen lapsineen Siperiaan. Minä olin matkoilla Karunan kappelissa tähän aikaan, ja minun täytyi Paimion kautta lähteä Paraisiin 2:den vuorokauden vanhalla jäällä, jolla tiellä minä kadotinkin useita ploottuja mereen.
Paraisista läksin Korpon pitäjään, Ruhmariin ja Kalaisiin, jossa minä löysin sotalaivaston laivurin, jolla oli saaristo-vene. Tätä miestä minä kestitsin koko yön, jotta hän veisi minun myötänsä Ahvenanmaalle, mutta hän hiipi kuitenkin salaa tiehensä, ja minun täytyi väkivallalla ottaa luotsit, jotka minun veisivät Signelskär'ille.
Korpun rannalla oli silloin paroni Stjernstedt'in muonalaiva jäätynyt kiinni. Tämän minä miesteni avulla ensin vedin veteen; hankin sitten purjeita siihen ja läksin Kökar'iin, koska oli hyvä tuuli sinne. Mainittuun paikkaan jätin laivan talveksi ja jatkoin matkaani Föglön taloupoikais-veneellä. Kapteeni Möller'in seurassa, joka asui Stentorp'in kartanossa, läksin sitten maaherralle ilmoittamaan että 24,000 vihollista oleskeli Turussa. Tätä tehtyäni pyysin virka-vapautta Tukholmaan lähteäkseni, jonka myöskin sain.
Juhana Ahock'in kanssa läksin siis Ekkeröön postiveneille ja kohtasin matkalla eversti Grundell'in, joka minua tutkiskeli ja vei minut mukaansa maaherran luo, jonka asunto oli Hagassa. Maaherra ja eversti seurasivat minua sitten Kumlingen nimismiehen kartanoon. Siellä minun täytyi olla Tammik. 12 päivään asti v. 1714, vaikka jo 14 p. Jouluk. olin pois komennettu; mutta huonon kelin tähden en ennen päässyt lähtemään. Majoittaja Gustaf Gisselkors'in kanssa läksimme Tammikuulla Korppoon, jossa myös olimme jumalanpalveluksessa. Mutta tullessamme kirkosta ulos, talonpojat eivät olleet sen jumalisemmalla mielellä kuin että haukkuivat meitä mitä hävyttömimmällä tavalla, ärsyttäen koko seurakuntaa vihaan meitä kohtaan, niin että meidän oli pakko turvautua kranaateihin. Heitimme sentähden yhden kranaatin maahan. Kun tämä räjähti, juoksivat talonpojat toinen sinne toinen tänne.
Illalla läksimme papin hevosella erääsen talonpojan taloon, ja pyysimme siellä yösijaa. Talonpoika ei sanonut tietävänsä, saisiko hän itsekään olla rauhassa. Minä ajoin ulos talonpojan, hänen vaimonsa ja lapsensa, paljain jaloin. Kiertelin sitten yöllä puolen pitäjää, ja palasin vihdoin taas Houtskär'in pappilaan. Sieltä lähetin sitten arpa-kapuloita useille haaroille, kutsuen kaikki kokoon. Kokoontuneina sain kuulla, että heillä oli 363 ploottua palo-veroa ko'ossa, mitkä rahat aikoivat viedä viholliselle Turussa. Minä selitin heille kuinka viekas vihollisten menetystapa oli; että he ensin koettivat saada kansaa tottelemaan ja sitten tulisivat heiltä yhä suurempia veroja kiskomaan. Minä muistutin myös heidän velvollisuuksistaan entistä kuninkaansa kohtaan, lisäten varoitukseksi, että, jos vihollisen suosio olikin makea kuin viini, niin se myös oli yhtä petollinen kuin viini, joka pian vie sekä pään että jalkain voiman. Itse minä tarjousin kirjoittamaan ruhtinas Galitzin'ille heidän puolestaan, että hän lähettäisi miehiä tuomaan ennenmainitut rahat, sillä Ahvenanmaalta ruotsalaiset partioretkeilijät muka alinomaa heitä vaivasivat, eikä he sentähden uskaltaneet mitään rahoja pois viedä. Minä lupasin myöskin kukistaa lähettiläät ja antaa pitäjälle puolen summan takaisin, mutta toinen puoli jäisi minulle ja minun miehilleni. Ensin olivat he myöntyväiset tähän tuumaan, mutta toisena päivänä tulivat he ottamaan rahansa takaisin ja käskivät meitä lähtemään tiehemme, jos emme tahtoisi joutua venäläisten käsihin; sanoipa vielä eräs Jaakko Erson: "Meidän kylän miehet yksin voittavat 50 ruotsalaista sotilasta, ja sinä kehtaat tulla muutamilla miehillä". — Niin pian kun hän oli sanonut nuo sanat, viritin minä hanan, käskin hänen kohta langeta polvilleen ja lukea "Isä meidän", — sillä hänen täytyi silmänräpäyksen perästä kuolla. Mutta kun hän luki mainitun rukouksen, laskin minä hanan jälleen, löin häntä ainoastaan pari kertaa muskeetilla ja sanoin: "Sinä lurjus! Kuinka rohkenet sellaisia sanoja lausua? Miksi et venäläistä lyö!" Tämän perästä vein rahat kirkkoon, ja koko pitäjä lupasi uskollisuutta, mutta minä en saisi mitään venäläistä lyödä heidän pitäjässään. He lupasivat myös varoittaa minua, jos venäläinen ja minä sattuisimme yht'aikaa pitäjään tulemaan.