»Mong-o doog-win nin dinaindoon —» »Koskelon korean siiven luulin välkkyvän aallokossa. Taisipa ollakin sulhoni mela, joka kimmelsi kuutamossa.»
Heti senjälkeen kohotti hän katseensa ja huomasi vanhan metsänkävijän.
— Pikku isä, huudahti hän riemukkaasti.
Nuorukainenkin keksi samassa tulokkaan ja kompuroi ulos wigwamista.
— Hei, vanha mörökölli! luikkasi hän. — Luulimme, ettet ensinkään ilmestyisi takaisin. Katsohan, mitä olemme saaneet aikaan. Arvelin jo vähin sinun jääneen metsiin makailemaan työnteosta päästäksesi. Mistä sinä tuon koiran olet varastanut?
— Heipä hei, Dick! tervehti Sam, vapautuen kantamuksestaan. — Olen aikalailla väsynyt. Sanohan tytölle, että kiiruusti laittaa minulle hiukan haukattavaa.
Hän nojautui, silmät puoleksi ummessa, seetrin runkoon, yhtäkaikki eloisana ja valppaana. Leirin ilmapiiri hämmensi häntä. Ja Dick… Samista tuntui yhtäkkiä, että hän kernaammin olisi kohdannut vanhan, äreän Dickin, kuin tämän hilpeän nuorukaisen.
Monta sanaa ei vaihdettu ennenkuin ateria oli päättynyt ja piiput täytetty. Vihdoin kysyi Dick:
— No, missä sinä kävit ja mitä sait tietoosi?
Sam vastaili lyhyesti, kertoillen matkastaan. Hän selitti nyt käyneensä tämän seudun kaikki metsästyspiirit, yhtä ainoata, Kenógamin toisella puolella olevaa, lukuunottamatta. Mitäkö hän oli keksinyt? Ei mitään. Hän oli ehdottoman varma siitä, ettei ollut mitään erikoista keksittävissäkään.