Päätettiin siis, että May-may-gwán jäisi pitämään reestä huolta; Dick lähtisi oikealle ja Sam vasemmalle, ja kaikki kolme pitäisivät tarkasti toisiaan silmällä siltä varalta, että joku heistä antaisi merkin jäljen löytämisestä.
Samassa sattui Sam vilkaisemaan Mackia, kurttukuonoista koiraa. Reki oli sujahtanut alas jäälle, ja Mack yritti nuuhkien ja inisten saada tovereitaan kääntymään vasemmalle.
— Mikä koiraa vaivaa? ihmetteli hän.
— Näkyy jotakin haistelevan; entä sitten? Lähdetäänpäs liikkeelle, vastasi Dick huolettomasti.
— Älähän hätäile, neuvoi Sam.
Hän järjesti nopeasti valjakon, tyrkäten Mackin johtoon.
— Us, koirat! yllytti hän sitten.
Mack ulvahti ja lähti heti pyrkimään suoraan järven yli.
— Nyt sitä mennään, sanoi Sam; koira on löytänyt jäljen.
He riensivät aavan, valkoisen järven poikki, tuulta vasten taistellen, kunnes pääsivät vastarannan suojaan, kiihdyttivät vauhtiaan noustessaan rantaäyrästä ylös, ja pysähtyivät vasta päästyään jälleen metsään.