"Johtuiko halunne vain uteliaisuudesta?"
"Olen vain nainen", nyyhkytti leskirouva toistamiseen.
"Onnistuitteko pääsemään sisään?"
"En, sehän se juuri kummallisinta onkin. En saanut ovia auki. Tämän huoneen ovi oli lukittu sisältäpäin, ja toinen oli varustettu erikoisella varmuuslukolla, joten minun täytyi luopua yrityksistäni. Mutta mitään muuta en ole tehnyt, sen vannon…"
Leskirouva alkoi itkeä ja Krag uskoi hänen puhuneen totta.
"Tahtoisin vain huomauttaa teille", sanoi salapoliisi, "että tämä herra" — hän osoitti Bomania — "on joutunut vakavan ryöstöyrityksen uhriksi tässä huoneessa toissa iltana, juuri siihen aikaan, jolloin olitte sisartanne tervehtimässä."
"Varjelkoon! Ryöstöyritys! Minun huoneessani!" huudahti leskirouva kauhuissaan.
"Niin", sanoi salapoliisi, "teidän vuokralaisenne, joka ei ole mikään virkamies, ja jonka nimi ei ole Carstensen, on jollain käsittämättömällä tavalla saanut tietää, että tällä herra Bomanilla oli hallussaan suurehko rahasumma, jonka hänen piti antaa esimiehelleen."
Boman hypähti hämmästyneenä pystyyn aikoen tehdä vastaväitöksiä, mutta
Krag loi häneen merkitsevän silmäyksen, ja — Boman ymmärsi.
"Noin 2000 kruunua olisi joutunut julkean roiston käsiin, ellei herra Boman olisi ollut kyllin varovainen piiloittaakseen rahoja sukan sisään. Ryöväri ei huomannut etsiä rahoja sieltä, vaan luuli, että herra Boman oli jättänyt rahat kotiinsa. Luulen, ettei n.k. herra Carstensen tule enää koskaan tänne", lopetti salapoliisi, "joten voitte huoleti vuokrata huoneen jollekin toiselle."