Salapoliisille selvisi heti, että tumma herrasmies oli päästäkseen takaa-ajajastaan hyvin yksinkertaisesti teljennyt hänet tupakkakauppaan. Huolimatta kiukustaan täytyi salapoliisin melkein ihailla sitä näppärää, joskin häikäilemätöntä tapaa, jolla mies oli päässyt livistämään.
Krag tunsi kuitenkin lukkojen rakenteen tarkemmin kuin paraskaan murtovaras. Oli kaksi esinettä, joita Krag ei koskaan unohtanut ottaa mukaansa, ja jotka hänen pitkänä ja seikkailurikkaana virka-aikanaan monta kertaa olivat päästäneet hänet pälkähästä, sama nikkelöity browninki, ja nippu teräksisiä tiirikoita. Nyt otti hän tämän nipun taskustaan, ja parin minuutin kuluttua oli ovi auki.
Tupakkakauppias oli aivan ällistynyt. "Teitähän voisi", sanoi hän, "luulla melkein… he… he… murtovarkaaksi. Kas vain, kuinka näppäriä kapineita."
Salapoliisi ei tuhlannut aikaa vastaamiseen, vaan kiiruhti kadulle.
Tumma herrasmies oli luonnollisestikin ehtinyt jo kadota.
Krag ei kuitenkaan menettänyt vielä toivoa päästä hänen jäljilleen, ja hänen mieleensä vilahti heti kokonainen sarja keinoja, jotka eivät olleet monimutkaisia, eivätkä vaikeita, mutta jotka, jos niitä osasi kyllin nopeasti ja taitavasti käyttää, voivat johtaa vielä oikeille jäljille.
Kadunkulmassa seisoi poliisi.
Katu oli muuten aivan tyhjä, joten poliisin oli pitänyt kiinnittää huomionsa niihin harvoihin, jotka olivat kadulla kulkeneet.
Hän viittasi miehen luokseen. Tämä tunsi heti salapoliisin ja teki kunniaa.
"Oletteko seissut jo kauan tässä kulmassa?" kysyi salapoliisi.