"Hän näytti noin 30-35 vuotiaalta. Hänellä oli ruskea kokoparta ja hän käytti kultasankaista lornettia. Vartaloltaan oli hän kookas ja solakka."
"Ja puku?"
"Niin, se oli kaikkein kummallisinta. Hänellä oli yllään purjehduspuku ja lakki, jossa oli purjehdusseuran merkki."
"Miksi se sitten teistä oli niin kummallista?"
"Sen käsitätte kyllä saatuanne kuulla kertomukseni loppuun."
"No niin, te menitte siis hänen kanssaan?"
"Niin tein. Hän suuntasi aluksi kulkunsa rantaa kohti, ja minä luulin luonnollisesti saavani jonkun venemoottorin korjattavaksi. Mutta niinpä ei käynytkään. Jouduttuamme Drammenintielle kutsui hän luokseen ohiajavan ajurin ja pyysi minun nousemaan rattaille. Kysyttyäni häneltä matkamme määrää, vastasi hän: 'Ajamme Thorvald Meyerinkadun 164:än.'
"'Siunatkoon, onko moottorinne niin kaukana kaupungilla?' 'On', vastasi hän, 'se on viety sinne korjattavaksi.' Minusta tuntui se kyllä hiukan kummalliselta, mutta en kysellyt enää tarkemmin. Hänkin istui koko matkan ajan aivan vaiti. Mikäli muistan, ei hän katsahtanut kertaakaan minuun. Hänen partansa minua hiukan oudostutti — ehkäpä se olikin irtoparta."
"Jatkakaa vain", sanoi salapoliisi kärsimättömästi, "siitä voimme keskustella myöhemmin."
Miehen kertomus alkoi nähtävästi tuntua salapoliisistakin mielenkiintoiselta.