Kello puoli yhdeksän saapui Thomas Busch vaunuilla erään toisen herran seurassa laivalle. Busch tapasi kapteenin laivan kannella. Krag seisoi perämiehen puvussaan aivan heidän vieressään kiilloittaen kangastilkulla messinkiä. Hän kuuli jok'ainoan sanan Buschin ja kapteenin välisestä keskustelusta.
"Minun sairas ystäväni", alkoi Busch, ja hänen äänensä oli tyyni ja rauhallinen kuten aina, "minun sairas ystäväni tulee moottoriveneellä. Tuon hänet itse laivalle. Mutta kun en halua hänen joutuvan kärsimään pitkästä matkasta avonaisessa moottoriveneessä, haluaisin teidän lähtevän nyt jo liikkeelle ja ajavan meitä odottaen edestakaisin Pääsaaren edustalla."
"Lähdemme heti liikkeelle", vastasi kapteeni tehden kunniaa.
Busch vilkaisi ohimennen salonkiin, jonne oli valmistettu vuode hänen sairasta ystäväänsä varten.
"Hyvä on", sanoi hän. "Luultavasti haluaa ystäväparkani laskeutua levolle heti laivaan tultuaan. Hän ei ensi silmäykseltä näytä niin kovin sairaalta, sillä tavattoman tahdonvoimansa avulla pysyttelee hän pystyssä kovista tuskistaan huolimatta. Ystävä raukka! Yht'äkkiä voi hän kuitenkin lysähtää aivan kokoon."
"Karboolia", mutisi salapoliisi itsekseen puhdistaessaan messinkiä. Kapteeni vei aina Buschia puhutellessaan kätensä lakin reunaan ja oli kaikin tavoin tavattoman kohtelias.
Astuessaan maihin takaisin, kysyi Busch vielä kerran:
"Oletteko siis aivan selvillä tehtävistänne, kapteeni?"
"Täydellisesti", vastasi kapteeni, huutaen heti senjälkeen konehuoneeseen:
"Valmis!"