"Varmaankin sen vuoksi, että hän oli erään Åkerholmin vanhan ystävän poika. Pojan isä oli kuollut Amerikassa. Åkerholm on pohjaltaan hyväsydäminen ihminen."
"Mitä sanoo kasvattipoika kertomistasi omituisista tapauksista?"
"Hän ei sano ymmärtävänsä niitä."
"On päivänselvää", jatkoi Krag, "että vanha Åkerholm on nähnyt jotain sellaista, joka on ankarasti järkyttänyt häntä."
"Hän on vanhentunut muutamassa viikossa", sanoi tohtori, "varmaan on tulossa onnettomuus, ja se voi milloin hyvänsä viedä häneltä hengen."
"Voit olla hyvinkin oikeassa", virkkoi Krag, "joku häntä varmasti vaivaa, mutta kuka, kenties kasvattipoika?"
"Aikaisemmin oli minulla sama ajatus, mutta se osottautui vääräksi. En voi tietää, mitä vanhus on nähnyt tai kuullut, mutta se ainakin on varmaa, että vaara uhkaa häntä talon läheisyydessä. Kummallakaan kerralla kasvattipoika ei ollut saapuvilla. Ensi kerralla ilmoitin minä hänelle asiasta puhelimella. Hän oli silloin konttorissaan kaupungissa ja saapuessaan Kvambergiin hän oli kovin liikutettu."
"Häntä ei voi kuitenkaan jättää huomioonottamatta", jatkoi Krag. "Jos tässä on rikos tekeillä, mikä tuntuu olevan hyvin uskottavaa, niin ensi sijassa täytyy epäillä kasvattipoikaa. Hän on kaiketi vanhuksen ainoa perijä, ja sen vuoksi luonnollisesti vastustaa hänen avioliittopuuhiansa?"
"Niin tekee. Mutta Åkerholm on selittänyt, että kasvattipojan aineellinen tulevaisuus on avioliitosta huolimatta täydellisesti turvattu, niin rikas on ukko."
Kun Asbjörn Krag ja tohtori jäivät junasta pienelle maaseutuasemalle, oli Åkerholmin lähettämä kyytimies hevosineen heitä vastaanottamassa. Herrat kääriytyivät sudennahkapeitteisiin ja kiitivät tuulen tavoin eteenpäin kirkkaassa kuutamossa pakkasviiman leikatessa terävästi kasvoja.