"Ymmärsin sen heti", vastasi Krag, "ja nyt tahtonette ilmoittaa, minkävuoksi Bengt tuli tänne?"
"Vakuutan, etten tiennyt mitään hänen tulostaan."
"Siltä minustakin tuntui."
"Hänen käynnillään ei ollut muuta tarkoitusta kuin ilmoittaa kasvatusisänsä kuolema."
"Kuka oli sitten se herra, joka eilen illalla kello 11 lähti täältä ja jonka Åkerholm kohtasi lehtokujassa?"
Rouvan valtasi voimakas sisäinen taistelu.
"Voitte luottaa huoleti minuun", sanoi Asbjörn Krag.
"Sen minä teenkin", vastasi rouva, "ja juuri sen vuoksi en tahdo salata teiltä mitään. — Niinkuin ehkä olette kuulleet", jatkoi hän, "olen minä sekä miesvainajani eläessä että jälkeenkin päin matkustellut paljon ulkomailla. Matkustaminen oli intohimonani, mutta sen lisäksi olen minä pelannut etupäässä Ostendessa ja Monte Carlossa."
"Ja hävinnyt?"
"Joskus voitin, enimmäkseen hävisin. Nyt käsitätte, jos olette ihmistuntija, että ihminen, varsinkin nainen, joka on joutunut pelihimon valtaan, ei ole turhantarkka seuransa valinnassa. Jouduin kerran Monte Carlossa ollessani kiusalliseen tilanteeseen. Selviydyin siitä erään miehen avulla, mutta sen avun olen saanut kalliisti maksaa. Sain pian selville, mitä miehiä avustajani oli — ammattipeluri ja elostelija, jolla poliisi oli alituisesti kintereillään. Lähdin heti sieltä, mutta hän seurasi minua, ja vasta suurten uhrausten ja ponnistusten kautta pääsin hänestä eroon. Asetuttuani asumaan tänne tunsin itseni turvatuksi. Sitten — voitte arvata kauhistukseni — ilmestyi hän äkkiä tänne. Hän esitti vaatimuksensa minuun nähden ja tahtoi, että minä kieltäytyisin menemästä naimisiin Åkerholmin kanssa. Minä käskin hänen mennä tiehensä. Eilen illalla oli meillä viimeinen ja ankarin kohtaus. Hän saattoi minut raivostumaan ja vannoi kostavansa. Sitten hän lähti pois yhdentoista aikana, ja minuun vaikuttaa sangen tuskallisesti ajatellessani, että Åkerholm piti juuri…"