"Vai niin, hitto vieköön", mutisi vanhus. "En ole ollut kylliksi varovainen. Tuosta puhelimesta tulee meille turmiollinen ylellisyys."
Harald Vik oli nyt heittänyt kaiken pelastuksen toivon.
Vanginvartija nauroi ivallisesti ja sanoi tiedemiehen puoleen kääntyneenä:
"Ei teidän tarvitse tarkastella minua niin ankarasti, herra insinööri. Tunnen vallan hyvin molemmat."
Huolimatta hetken äärettömästä jännityksestä huomasi Harald Vik miehen sanat. Hän oli sanonut vanhusta "insinööriksi".
"Huomatkaa, että minä olen asestettu", jatkoi vanginvartija vakavasti, "ja minua seuraa monta muuta tänne katolle. Antautukaa vaan!"
Vanhus nauroi, ei vihaisesti eikä ivallisesti, vaan hyväntahtoisesti ja suopeasti. Harald Vik tajusi hänen näyttelevän komediaa ja ihaili hänen mielenmalttiaan.
"Meitä on kaksi", sanoi vanhus ja nyökkäsi tuttavallisesti, "ja te olette yksin".
"Nyt minä ammun silmänräpäyksessä, ellette antaudu. Ammun teidät ensin."
"Näen, että teillä on ase mukana", vastasi tiedemies ja ojensi kätensä, "mutta onko teillä myöskin käsiraudat?"