"Aivan oikein… hän on vilkkaampi. Mutta ettekö voi nähdä, mitä hän tekee?"
"Käsillään?"
"No?"
Vanhus aikoi sanoa jotain muutakin, mutta keskeytti äkkiä. Hän katseli hyvin tarkkaavaisesti kentälle, ja Harald Vikistä näytti siltä, kuin hänen huulensa olisivat liikkuneet.
"Sepä hyvä", mutisi tiedemies, "se on mainiota".
Kääntyen Harald Vikiin päin hän jatkoi:
"Hän lyö siis tahtia käsillään."
"Niin, vankienhan täytyy kulkea tahdissa", sanoi norjalainen, "se on ohjesäännöissä".
"Aivan oikein, mutta samalla kuin hän lyö tahtia, tekee hän muutakin käsillään."
"Mitä sitten?"